Vuoden 2025 toinen vuosineljännes ei näyttänyt työmarkkinoiden kannalta mitenkään hohdokkaalta. Työllisiä on vähemmän ja työttömiä enemmän kuin vuosi sitten. Vaikka talouden pyörien on ennustettu pyörähtävän jälleen vauhtiin, hyvä työllisyyskehitys antaa odottaa itseään. Moni varmasti huokaisee syvään – joko hallituksessa tai kotisohvalla.
Mutta pelkkä iso kuva ei kerro koko totuutta. Alueelliset erot työttömyydessä ja avoimissa työpaikoissa ovat välillä niin suuria, että tuntuu, kuin elettäisiin eri todellisuuksissa. Yhdellä paikkakunnalla on porukkaa töihin, vaikka muille jakaa, mutta firmat sulkevat ovia, kun toisella suunnalla työpaikat odottavat turhaan tekijöitään. Ankeampina aikoina osa työttömistä joutuu pohtimaan myös työpaikan etsimistä omaa asuin- ja seutukuntaa kauempaa.
Mukaan astuu ilmiö, jonka merkitystä ei tule aina ajateltua: pendelöinti. Tilastokeskuksen mukaan noin 36 prosenttia suomalaisista käy töissä jossain muualla kuin siellä, missä he asuvat. Helsingissäkin noin 76 000 ihmistä pakkaa aamuisin laukkunsa ja suuntaa naapurikuntaan ansaitsemaan elantonsa. Ehkä joku mutustaa banaanin bussissa, toinen etsii kadonneita sukkia ennen lähijunaan juoksemista.
Etätyö voi tehdä työstä houkutte-levamman.
Ekonomistina on tietenkin helppo maalata mielikuva tehokkuuden utopiasta: jokainen asuu työpaikkansa vieressä, kukaan ei vietä tuntitolkulla päivästään ratin takana tai ruuhkabussissa. Mutta eihän se mene niin. Me ihmiset olemme monimutkaisempia olentoja kuin Excelin solut. Emme valitse kotiamme pelkästään työpaikan mukaan – elämässä on muutakin: puoliso, lapset, koulu, kaverit, metsä, meri, harrastukset, juuri se tietty kahvila kulman takana.
Yksi muuttuja peliin on kuitenkin tullut jäädäkseen, nimittäin etätyö. Se, että osan työstä voi tehdä kotona, avaa ihan uudenlaisia mahdollisuuksia. Jos työmatkan tarvitsee tehdä vain pari kertaa viikossa tai ei ollenkaan, myös kauempana sijaitseva työpaikka alkaa tuntua realistiselta vaihtoehdolta. Etätyö voi tehdä työstä houkuttelevamman, mutta samalla se vaatii työnantajalta luottamusta ja fiksua johtamista. Eivätkä nekään itsestään selviä ole.
Mutta voiko työllisyyttä parantaa edes vähän, jos ihmiselle olisi helpompaa muuttaa työn perässä, kulkea sinne toiselle paikkakunnalle tai tehdä osan työstä kotisohvalta? Tällä hetkellä se ei aina ole yksinkertaista – varsinkaan perheellisille, pienituloisille tai heille, joilla ei ole autoa tai joukkoliikenteen kulkuyhteyksiä.
Tähän voisi tarttua. Pienillä asioilla, kuten paremmalla tuella muuttamiseen, joustavilla etätyökäytännöillä tai parannetuilla kulkuyhteyksillä, voisi olla iso vaikutus siihen, miten työ ja tekijä kohtaavat.
Työmarkkinoiden tasapaino ei synny itsestään. Jos halutaan, että hyvä työllisyyskehitys muuttuu todellisuudeksi, ei riitä, että toivotaan parasta. Tarvitaan fiksuja keinoja – ja ehkä vähän enemmän luottoa siihen, että työtä voi tehdä monella tapaa ja monessa paikassa.
Paavo Hurri
Insinööriliiton ekonomisti
