Tämän tästä törmää keskusteluun tai sananvaihtoon työaikapankeista, jotka ovat pikkuhiljaa tulleet osaksi suomalaisia työehtosopimuksia. Valitettavasti niiden käyttö työpaikoilla on vielä kovin vähäistä.
Sopimusten tekemistä arastellaan. Kaikille sopimisen mahdollisuudetkaan eivät ole aivan selvillä. Tämä pätee molempiin osapuoliin, työantajiin ja henkilöstöön. Termitkin saattavat sekoittua, nimittäin työaikapankki ja liukuva työaika.
Työaikapankin idea on tallettaa aikaa myöhemmin vapaana käytettäväksi. Säästäminen on suunnitelmallista ja usein hyvinkin pitkäjänteistä.
Saattaapa joku olla niin tarkka sekä suunnitelmallinen (lue: insinööri), että on juuri 316 tunnin tarpeessa. Mökkitontille on veistettävä hirsikehikko ja suunnilleen tuo aika siihen ja sen pystyttämiseen laskujen mukaan menee.
Ei sitten muuta kuin tienaamaan ja laittamaan pankkiin aikaa. Tähänkin on säästösuunnitelma tehtävä. Ihan niin kuin on asuntosäästäjälläkin. Puoli tuntia päivässä säännöllisen työajan puitteissa antaa helposti säästöön 100 tuntia vuodessa.
Korkoahan tuolle talletukselle ei makseta. Mutta mitäpä tuosta, ei sitä näillä euriboreilla rahatalletuksellekaan saa kovinkaan kummoista tuottoa.
Sitten sovitaan pomon kanssa säästettävistä eristä. Niitä voi olla säännöllinen työaika, ylityönä tehty aika, aikaan muutetut rahaerät, vaikkapa kannustusjärjestelmän mukainen bonus.
Näistä pitää siis sopia kirjallisesti. Työaikapankista ja sen ehdoista sopii luottamusmies ja siihen liittyminen on vapaaehtoista. Työnantajan työnjohto-oikeus ei anna mahdollisuutta määrätä ketään työaikapankin piiriin, vaikka sellainen on työpaikalle sovittu.
Joskus kuulee virheellisesti puhuttavan työaikapankista liukuvan työajan yhteydessä. Liukumarajat voivat olla korkeitakin. Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa on peräti 120 tunnin katto. Se on jo aika paljon.
Saldoon säästetään kuten pankkiin. Jonakin päivänä, kun halutaan vapaata, huomataankin, ettei sopimus eikä laki salli kokonaisten päivien tai sitäkin pidempien jaksojen pitämistä tuosta vaan. Näissä on aina työnantajalukko, vaikka työntekijä olisi tuntitolkulla joustanut työnantajan pyynnöstä.
Liukuvaa työaikaa tulisikin käyttää työntekijän tarpeisiin, mikä käy laistakin ilmi. Liu’utetaan työn alkamis- ja päättymisajankohtaa sovitun liukuman rajoissa. Tullaan töihin 1½ tuntia myöhemmin, kun on pitänyt viedä auto huoltoon ja jatketaan päivää vastaavasti vaikkapa seuraavalla viikolla. Näin saadaan sovitettua työntekijän tarpeet työaikajärjestelmään.
Jos työajan enimmäiskertymä ylittyy, joissakin tapauksissa leikkaantuvat sen jälkeen tehtävät, sovitun työajan ylittävät tunnit. Tehdään siis vastikkeetonta työtä. Ei sellaista pitäisi olla enää 2000-luvulla.
Pyramidien rakennustyömailla, Egyptin valtakunnan neljännen ja viidennen dynastian aikaan oli hyvinkin tavallista, että kaikista tunneista ei maksettu. Siihen aikaan tosin oli muukin asia työmailla rempallaan, joten vertailukohta on huono.
Työaikapankki on tässä suhteessa oiva ratkaisu. Sinne voidaan tallettaa myös eriä, jotka ylittävät enimmäiskertymät. Näin aiemmin vastikkeeton työ voi muuttua vaikkapa kaikkien meidän tykkäämiksi kiky-tunneiksi.
Hannu TakalaInsinööriliiton asiamies
