Oma työnkuvani ammattiliiton juristina on sellainen, että asioiden tarkastelu eri näkökulmista ja erilaisten skenaarioiden hahmottelu on enemmän kuin tarpeellista, ainakin tiettyyn rajaan asti. Kaikkia asioita ei kuitenkaan ihan omalla pyörittelyllä saa ratkaistua ja vatvomiseen voi tulla käyttäneeksi kohtuuttomankin pitkiä aikoja.
Kyllästytin jopa itseni tuskailemalla pitkään erään ongelman äärellä. Jankkaamistani jonkun tovin kuunneltuaan ystäväni ehdotti asian viemistä kokouksen päätettäväksi. Kokouksessa kymmenen Tiinaa saisi lausua oman kantansa asian ratkaisemiseksi. Kaikkien mielipide kuunneltaisiin.
Olikin harvinaisen mielenkiintoinen kokous.
Kokousmuistiinpanojen analyysi paljasti yllättävän paljon. Osa Tiinoista nimittäin esitti sellaisia kantoja, joita en itsekään oikein tunnistanut omiksi. Mutta säännöt kuin säännöt, kaikki oli otettava huomioon. Onneksi myös seitsemän kymmenestä ehdotuksesta oli toteutettavissa olevia, ihan järkeviäkin. Ja vain kaksi oli todella huonoja.
‘Kaikki käy’ ei ole vastaus mihinkään.
Kokeilu laittoi miettimään sitä, millaisia ajatuksia voisi vapautua, jos turhat rajat poistuisivat. Mitä tapahtuisi, jos voisimme heti kättelyssä sopia, että ehdotusten ei välttämättä tarvitse olla loppuun asti mietittyjä tai millään tavalla edes toteuttamiskelpoisia? Mitä lähtisimme tekemään, jos mitään rajoituksia, konkreettisia tai henkisiä, ei oikeasti olisi olemassa?
Huomasin myös, että huonot ja todennäköisesti toimimattomat keinot voivat olla hyödyksi, kun ne lausutaan ääneen. Joskus oikea ratkaisu löytyy sulkemalla ovia, joista ei pääse eteenpäin.
Olennaista on se, että ylipäätään löytyy vaihtoehtoisia reittejä, joita kulkea. Jos horisontissa ei ole mitään konkreettista näkyvissä, ei oikein osaa liikkua mihinkään. Silloin on vaarana, että asiat tulee tehtyä aivan samalla tavalla kuin ennenkin.
Kun pitää tehdä päätöksiä, eniten eivät ehkä sittenkään työllistä he, jotka äänekkäästi esittävät omia vaatimuksiaan. Hankalinta on operoida sellaisten asioiden ja ihmisten parissa, joista ei oikein saa otetta tai selvää, mitä mieltä he ovat. ”Kaikki käy” ei ole todellisuudessa vastaus mihinkään. Se hivuttaa päätösvastuuta kysyjän suuntaan.
Ja toisaalta, ehkä juuri kaikista vaikein kysymys on, mitä sinä haluat.
Seulottuani kokoukseni ehdotukset minulla oli suunnitelma. Toisaalta hyväkään suunnitelma ei ole kuin alku. Usein isoissa ryhmissä ei välttämättä saada asioita niin tehokkaasti eteenpäin, joten toimien toteutukseen minun pitänee nimetä joku pienempi porukka.
Ne muutamat rettelöitsijä-Tiinat taidan kuitenkin jättää tällä kertaa ulkopuolelle.
Tiina Kauppila
Insinööriliiton juristi
