Uravalmentajana törmään usein asiakkaissani tiukasti istuvaan käsitykseen siitä, ettei heillä oikeastaan ole mitään uraa ja oman osaaminenkaan ei ole kehittynyt mihinkään. Rajoittava uskomus elää sinnikkäästi siitäkin huolimatta, että ihminen on kerryttänyt asiantuntijuutta parhaimmillaan jo vuosikymmeniä.
Ilmeisesti ura koetaan usein suureksi sanaksi. Ihmiset ajattelevat, että ura on jotain sellaista, joka vaatii suuria panostuksia ja on käytännössä aina synonyymi organisaatiorakenteen portailla kiipeämiselle.
Todellisuudessa meistä jokaisella on uramme. Jokaiselle työelämässä toimivalle tekisi hyvää, jos säännöllisesti pysähtyisimme tarkastelemaan, miltä oma uramme näyttää. Sitä, missä olemme nyt, mihin suuntaan olemme menossa ja ennen kaikkea sitä, mitä vielä haluamme tehdä.
Urasuunnittelulle ei ole yhtä oikeaa tai väärää ratkaisua. Jokainen määrittää itse sen, mikä on tässä hetkessä toimivin ratkaisu. Joku voi olla tyytyväinen perinteisen uraputken huipulla, mutta toiselle oikea valinta voi olla osa-aikatyö lasten ollessa pieniä. Jostain syystä kuitenkin ajatellaan, että vain ensimmäisellä ihmisellä on ura. Toinen on luopunut urastaan tai vähintään laittanut sen jäähylle.
Aivan yhtä lailla yhä useampi insinööri joutuu pohtimaan, onko hän enemmin esimies vai haluaako hän työskennellä koko työuransa asiantuntijatehtävissä. Ja tässäkin tilanteessa vain ensimmäisen vaihtoehdon nähdään vievän työntekijän uraa eteenpäin.
Omia uravaihtoehtoja pohdittaessa emme siis ole täysin immuuneja ulkopuolisille odotuksille. Päädymme helposti tekemään ratkaisuja, joita uskomme meiltä odotettavan sen sijaan, että olisimme rehellisiä itsellemme ja tekisimme valintoja omat vahvuutemme tunnistaen. Jos me aikuiset toimimme näin, ei ole mikään ihme, että ohjaamme lapsiakin huomaamattamme toimimaan samoin.
Alkuviikosta Yleisradio uutisoi, että Suomessa on yhdet EU-alueen sukupuolittuneimmat työmarkkinat. Siemenet tähän kylvetään jo koulussa. Tytöille ja pojille puhutaan lapsuudesta lähtien työnteosta eri tavoin, ja heitä ei aina ohjata riittävästi toimimaan omien vahvuuksiensa pohjalta. Näin syntyy omia työllistymisvaihtoehtoja rajoittavia uskomuksia, jotka usein vielä aikuisillakin ohjaavat toimintaa.
Rajoittavista uskomuksista luopuminen ei ole helppoa. Uskomusten keskellä, omalla mukavuusalueella voi tuntua turvalliselta, mutta silti omaa ajatteluaan kannattaa haastaa. Jos uskomuksia ei haasta, oma mukavuusalue kutistuu ja samalla vähenevät myös valittavissa olevat vaihtoehdot.
Haastamalla omia rajoittavia uskomuksiaan jokainen aikuinen toimii myös esimerkkinä työelämään saapuville uusille sukupolville. Se kannustaa heitäkin etsimään urapolkujaan niiden asioiden parista, joissa he pääsevät käyttämään vahvuuksiaan sen sijaan, että valitsisivat ulkoa asetetut tyypilliset ja odotetut askelmerkit.
Ja mitä enemmän yksilöt haastavat omaan uraansa liittyviä rajoittavia uskomuksiaan, sitä todennäköisemmin haastetuksi tulevat myös yleiset työelämää koskevat rajoittavat uskomukset. Kuten vaikka se, että ura on synonyymi organisaation portailla kiipeämiselle tai että ammatinvalinnassa sukupuolella on merkitystä.
Anu KaasalainenInsinööriliiton asiamies
