Vuoden päästä tähän aikaan eduskuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Vaaleissa ehdolla olevat odottavat innonsekaisella jännityksellä, mitä vaalisunnuntai tuo heille tullessaan – ketkä saavat kansalta valtuuden jatkaa kansanedustajana, keitä uusia kasvoja nousee eduskuntaan ja keiden työura jatkuu vastaisuudessa jossain toisaalla.
Yleisradion ja Helsingin Sanomien julkaisemien uusimpien kannatuskyselyiden mukaan kokoomuksen kannatus olisi tällä hetkellä 22 % tasolla, SDP:n 19 %, perussuomalaisten 15 %, keskustan 13 %, vihreiden 9 % ja vasemmistoliiton 9 %. Savolaisuus minussa sanoo, että suattaapi olla tai suattaapi olla olematta.
Jos kyselyt peilaisivat todellisuutta ja nämä kannatustasot myös toteutuisivat vaaleissa, niin käytännössä ne tarkoittaisivat eduskuntaryhmiksi muutettuina, että kokoomus voisi saada jotain 45–49 edustajaa, SDP 40–44, perussuomalaiset 31–35, keskusta 30–34, vihreät 15–18 ja vasemmistoliitto 14–17. Vaihtelu syntyy pitkälti siitä, miten puolueet onnistuvat saamaan kunkin vaalipiirin viimeisenä valittavan edustajan. Kortti tuo, kortti vie.
Jos näin kävisi, suurin muutos olisi kokoomuksen nousu oppositiosta eduskunnan suurimmaksi puolueeksi. Päähallituspuolueet SDP ja keskusta voisivat myös esiintyä kokoomuksen tavoin vaalivoittajina.
Työstä kuuluu saada palkkaa, ei aterialipuketta.
Näiden lukujen valossa maata hallitsee ensi vaalikaudellakin eduskunnan enemmistöön nojaava monipuoluehallitus, vaikka arvopohjaltaan yhtenäisempää vähemmistöhallitusta on aika ajoin esitetty vaihtoehdoksi laajapohjaisten hallitusten vatuloinnille.
Mitä sitten ensi vaalikaudelta on odotettavissa? Seuraavan hallituksen tulisi viedä sosiaaliturvauudistus loppuun. Väestöllisen huoltosuhteen näkökulmasta vuodet 2023–2030 tulevat olemaan suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle haastavimmat.
Työllisyysaste nousi nykyisen hallituksen aikana 74 % ennätystasolle, ja uudeksi tavoitetasoksi on jo esitetty 80 % tasoa. Tavoite edellyttäisi merkittäviä muutoksia työmarkkinoilla ja siihen, miten me suhtaudumme erilaisiin työpaikkoihin ja -tekijöihin, kuten osatyökyisiin, pitkäaikaissairaisiin ja vammaisiin. Käsi sydämelle, kohtaammeko heidät työelämässä ihmisarvoisesti ja tasapuolisesti? Työstä kuuluu saada korvaukseksi palkkaa, ei aterialipuketta.
Ukrainan sota, pakotteet ja vastapakotteet vievät erittäin todennäköisesti lähiaikojen ja -vuosien talouskasvusta kymmenyksiä, tai jopa enemmän pois kaikkialla. Talouspolitiikassa tullaan näkemään ympäri Eurooppaa kasvavia valtioiden budjettialijäämiä puolustusmenojen kasvattamisen, energiakriisin ja pakolaiskriisin seurauksena.
Suomi ei tule olemaan poikkeus tässä. Viheliäitä ongelmia, arvovalintoja ja erilaisia painotuksia on siis vastaisuudessakin edessä.
Jussi Salonranta
Insinööriliiton johtava asiantuntija
