Nousun eväät

Erilaisten tilastojen ja ennusmerkkien mukaan lähes kymmenen vuotta jatkunut hiljaiselo taloudessa näyttää olevan päättymässä. Teollisuuteen ropisee toinen toistaan isompia tilauksia, tavaroiden ja palvelujen vienti näyttää suorastaan ryöpsähtäneen kasvuun, töitäkin on kuulemma tarjolla entistä enemmän.

Se näkee, joka elää: vaikka pahin näyttäisi olevan ohi, vielä ei kannata kovin suuria bakkanaaleja järjestää Suomen talouden kunniaksi. Ei kannata, vaikka orastavalle kasvulle on jo löytynyt useita kätilöitä. Etenkin maan hallituksen riveissä tuntuu olevan vahvaa uskoa siihen, että juuri he ovat saaneet talouden käänteen aikaan.

Jumala ei kiellä suuria ajattelemasta: minun puolestani poliitikot voivat omia kunnian sellaisistakin asioista, joita ei vielä ole edes olemassa. Niin he ovat tehneet puoluekannasta riippumatta maailman sivu ja tekevät vastakin.

Kilpailukykysopimuksenkin kuulemma saivat aikaan hallituksessa, vaikka näin sivusta katsottuna se pikemminkin syntyi maan hallituksesta riippumatta, ei sen ansioista. Ja mitä kyseisen sopimuksen merkitykseen tulee talouden käänteen aikaansaajana, sen merkitys lienee sittenkin julkisuuteen lausuttua vähäisempi.

Talouden käänne parempaan – jos sellainen nyt on todella tapahtunut – on monen tekijän yhteissumma. Ja yhtälössä on myös muuttujia, jotka eivät ole kotikutoisia. Niitäkin toki on, kuten vuoden 2008 jälkeen tehdyt äärimaltilliset työmarkkinaratkaisut, joilla olemme kuroneet kiinni väitettyä kadonnutta kilpailukykyä.

Eväitä uudelle nousulle on siis leivottu useiden vuosien ajan. Tulevat kuukaudet näyttävät, onko talouden käänne todella tapahtunut ja ketkä pääsevät nauttimaan sen hedelmistä. Se on selvää, että kaikille ei makeaa ja mannaa riitä. Osattomiksi jäävät niin yksittäiset ihmiset kuin yrityksetkin.

Yrityksistä pärjäävät ne, jotka ovat uskaltaneet ja jaksaneet katsoa yli laihojen vuosien tulevaisuuteen. Tämä on edellyttänyt investointeja koneisiin ja laitteisiin, mutta myös ihmisiin. Tuotantoa vaikea yhtäkkiä kasvattaa, jos konekanta on vajaassa kymmenessä vuodessa vanhentunut käsiin.

Yhtä vaikea on päästä kiinni talouskasvun suomiin mahdollisuuksiin, jos yritys on laiminlyönyt tuotteiden jatkuvan kehittämisen. Aikansa elänyt on aikansa elänyttä, oli ajat mitkä tahansa. Jos ja kun nousu alkaa, menestystä on luvassa yrityksille, joiden tuotteet ovat priimakunnossa.

Sama pätee henkilökunnan osaamiseen: todennäköisesti osa yrityksistä on laihduttanut itsensä henkilöstön suhteen henkihieveriin. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esimerkiksi osaavat koodarit alkavat olla lähes kullan arvoisia. Kasvuyritykset eivät löydä kunnon koodareita rahallakaan. Niin ne ajat muuttuvat: takavuosien irtisanomisaallossa ammattikunta oli lähes bulkkitavaraa.

Jos talouskasvu saa siivet alleen, ammatti-ihmisille alkaa olla laajemminkin kysyntää. Voi olla, että työvoiman suhteen meillä voi kohta olla jälleen myyjän markkinat.