Myy osaamistasi oikeaan hintaan

Sanon sen ääneen: palkankorotuksen pyytäminen on inhottavaa, suorastaan kiusallista ja reilusti epämukavuusalueellani. Olen joutunut näihin vaivaannuttaviin keskusteluihin muutaman kerran. Olen lähtenyt niistä sekä onnistujana että epäonnistujana.

Kerran tein sen virheen, että en ollut ottanut selvää alan yleisestä palkkatasosta, enkä uskaltanut pyytää tarpeeksi. Paikka oli auki unelmatyöpaikassani ja halusin sen enemmän kuin mitään muuta. Tilannetta pahensi vielä se, että olin sillä hetkellä ilman vakituista työtä. Osaamiseni sopi tehtävään erinomaisesti, mutta koska palkkatoiveeni oli alle alan keskitason, työnantaja ei tainnut vakuuttua osaamisestani.

Eräässä työpaikassa olin suoriutunut tehtävistäni ensiluokkaisesti. Pomoni osoitti minulle entistä vaativampia tehtäviä, joihin uppouduin innostuneena. En kuitenkaan tohtinut ottaa palkkaa puheeksi heti, vaan siirsin mielestäni epämiellyttävän keskustelun tuonnemmaksi.

Lopulta pyysin korotusta sähköpostilla, koska ajattelin sen olevan vähemmän kiusallista kuin pomon kohtaamisen kasvotusten. Arvaatte varmaan, että vastaus oli epämääräinen lupaus palata asiaan joskus, kun yrityksellä on taas tilaa korotuksille palkkabudjetissa. Uudesta toimenkuvastani oli ehtinyt muodostua jo normaali.

Tuttuni työskentelee esimiehenä isossa pörssiyrityksessä. Hän on ihmetellyt joidenkin työntekijöiden perusteita palkankorotukselle. Tuttavani mukaan ne ovat joskus uhmaikäisen tasolla: koska minä haluan tai koska tuokin saa.

Onnistumiseni palkkakeskusteluissa alkoivat, kun pyysin palkaksi tasasumman ja perustelin kunnolla, miksi minulle kannattaa se maksaa. Kunnon perusteiden kera rohkenin jopa asettaa toiveeni keskitasoa korkeammaksi.

Jännitin kyllä vastaanottoa, mutta kaikki meni hyvin. Tuleva pomoni vastasi kysymällä, onko palkkatoive neuvoteltavissa. Ei naurua, ei edes huvittunutta katsetta, ainoastaan asiallinen kysymys, oliko summa viimeinen, jolla olin valmis osaamiseni myymään. Siitähän palkkaneuvotteluissa on kyse, siinä on aina kaksi osapuolta.

Palkasta ja rahasta pitää pystyä puhumaan ääneen ilman käsien hikoilua ja tärinää. Palkka ei kuitenkaan ole ainoa asia, jota työpaikkaa valitessa tulee ottaa huomioon; en itsekään tee työtäni pelkästään rahan takia.

Arvostan työnantajassa myös mahdollisuuksia kehittyä ja kouluttautua, ammattitaitoni arvostusta, taitavaa johtamista, mukavia työkavereita ja sitä, että työtä voi tehdä muuallakin kuin toimistolla.

Kuitenkin rahasta on hyvä välittää edes sen verran, että kaappaa palkkakehityksen omiin käsiinsä. On helpompi neuvotella pienistä korotuksista useammin kuin suuremmista harvemmin. Ja jos uutta työtä aloittaessa palkkataso on jo valmiiksi hyvällä tasolla, aikaa vapautuu paljon mielenkiintoisempiin asioihin kuin jatkuviin neuvotteluihin kuoppakorotuksista.