Minä myös

Minä ja tuhannet muut sosiaalisessa mediassa viihtyvät ihmiset ovat viime päivinä törmänneet tunnisteeseen #MeToo. Ihan tarkkaan en tiedä, mistä kampanja on liikkeelle lähtenyt, mutta sen tiedän, että tunniste liittyy seksuaaliseen ahdisteluun.

Tunnisteella ihmiset kertovat kokeneensa joskus elämässään seksuaalista ahdistelua.  Jokainen kertoo sen omalla tavallaan, laveasti ja yksityiskohtaisesti tai hieman pidättyvimmin. 

Sitäkään en tiedä, onko #MeToo ollut alkujaan vain naisten juttu, mutta matkan varrella #MeToo on laajentunut yleisempään keskusteluun ahdistelusta. Meitä on muistutettu, että myös miehet voivat joutua seksuaalisen ahdistelun kohteeksi.

Totta kai kampanja on aiheuttanut suuttumusta ja mielipahaa: mikä on sellainen somejuttu, josta kukaan tykkää ei kyttyrää. Somesta aihe on levinnyt muuhun mediaan ja tavallisiin arjen keskusteluihin. Kampanja on siis täyttänyt tehtävänsä, seksuaalisesta häirinnästä puhutaan, nähtävästi syystäkin.

#MeToo on pannut myös itseni ajattelemaan. Eräänä iltana kelasin elettyä elämää taaksepäin noin 40 vuotta ja mietin, miten matkan varrelle osuneet kohtaamiset ovat #MeToo-mielessä onnistuneet. Onko minua ahdisteltu, onko joku kokenut käyttäytymiseni ahdistavana?

Joidenkin miesten mielestä juuri tämä on ollut kampanjan alullepanijoiden tarkoitus, saada miehet tuntemaan syyllisyyttä. Näen asian aivan toisin. Seksuaalinen ahdistelu eri muodoissaan on ongelma, joka on syytä pitää esillä ja yrittää kitkeä yhteiskunnasta minimiin. Piste.

Mitä syyllisyyteen tulee, sen pohtiminen tai poteminen, ei ollut ainakaan omassa eletyn elämän pikakelauksessa lähtökohta. Halusin vain sijoittaa itseni, oman käyttäytymiseni ja toimintamallini tähän ikävään asiaan. Olen tehnyt sen aiemminkin, joten uusinta ei tarjonnut maininnanarvoisia yllätyksiä.

Samalla tuli palautettua mieleen ne muutamat tapaukset, joissa olen ikään kuin ulkopuolisena kohdannut seksuaalista häirintää. Olen yrittänyt ottaa niitä opiksi tulevaa varten.

Yksi opeista on se, että seksuaalinen häirintä on aina subjektiivinen kokemus. Tämä tarkoittaa, että samassa tilassa samaa huonoa kaksimielistä läppää kuunteleva Maija voi kokea hyvinkin ahdistavana sen, mitä Liisa pitää aivan tavallisena jutusteluna. Sama pätee fyysiseen kanssakäymiseen, kosketteluun: jos et ole varma, jätä tekemättä.

Kuka ne rajat sitten määrittelee, minulta on kysytty. Ei niitä voi kukaan ulkopuolinen määritellä, ei ainakaan tekijä itse. Jääkiekossa puhutaan lajin koodistosta. Yhteiskunnassa oikea sana lienee käyttäytyminen. Ihmisen on osattava käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa loukkaamatta toista pelkäämisestä puhumattakaan.

Toinen, kantapään kautta opittu asia on asian vakavuuden ymmärtäminen. Jos joku ihminen kääntyy puoleesi seksuaalisen ahdistelun tai sen uhan takia, ota hänet vakavasti. Älä vain kuuntele, vaan kuule ja ymmärrä, äläkä ainakaan vähättele. Pahimmassa tapauksessa paksukorvaisuutesi vaivaa sinua lopun elämääsi.