Insinööri-lehti

Merkittävä investointi lakkautuslaitokseen

Oy Kehitysyhtiö Tulevaisuus Ab investoi uuteen lakkautuslaitokseen. Strateginen satsaus vahvistaa yrityksen asemaa markkinoiden johtavana sulkijana.

Uuden laitoksen linjasto tehostaa työpaikkojen vähennyksen kasvua, osaamisen hukkakäytön lisäämistä, tuotekehityksen alasajon vauhdittamista ja investoinneista säästämistä. Uusi laitos on kaivattu lisä yhtiön kurjistamisdivisioonan portfolioon.

Lakkautuslaitoksen sijoituspaikaksi valikoitui tiukassa valinnassa {virhe: entinen kunta Suomessa}. Laitosta varten on kaavoitettu monen hehtaarin tontti, josta kaadetaan puut ja joka täytetään soralla.

– Investointi on tärkeä askel kohti menneisyyttä, kiittää hankejohtaja Auta Armias.

Laitoksessa käytettävää teknologiaa on pilotoitu menestyksekkäästi parin vuoden ajan. Prosessia on skaalattu esiteollista kannattamattomuusselvitystä varten, ja tilaaja on tehnyt todettujen vaikutusten perusteella tilauspäätöksen täysikokoisesta laitoksesta. Lakkautuskapasiteetti suurenee eksponentiaalisesti, koska sen vaikutukset kertautuvat tulevina vuosina.

Käyntiin lakkautuslinja saadaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Lakkautuskapasiteetti on täydessä käytössä alusta lähtien, ja lakkautusvolyymi hiljenee parin vuoden aikana sitä mukaa, kun valot sammuvat.

– Lakkautuslinjamme on täysin lakkautuslinjamme mukainen, Armias vahvistaa.

Panostuksen työllistämättömyys-vaikutukset ovat satoja työntekijöitä.

Lakkautuslinja varustetaan parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla. Saksien sijaan käytetään teollista tasoleikkuria ja juustohöylän sijaan viipalointikonetta. Siivut jauhetaan lopulta myllyssä. Puoliksi suljetun prosessin ansiosta päävirta palautetaan hienojakoisena aineksena sisäiseen kiertoon, kunnes se leviää ympäristöön.

Uusi laitos estää tehokkaasti kestävän kehityksen, talouden uudistumisen ja uusien työtehtävien tarpeen. Investointiohjelma terävöittää yrityksen fokusta ja karsii rönsyjä.

– Prosessi on niin kehittynyt, että se pystyy erottelemaan luovasta tuhosta ensimmäisen osan kokonaan pois.

Kysymys on merkittävästä satsauksesta suomalaiseen kasvuun. Tilauksen tarkkaa arvoa ei kerrota, mutta se on suuruusluokaltaan miljardiluokkaa. Investointi kirjataan vuoden kolmannelle neljännekselle.

Panostuksen työllistämättömyysvaikutukset ovat suoraan satoja ja epäsuorasti arvottomuusketju huomioiden tuhansia työntekijöitä.

Lakkautusten tehostaminen on tärkeä osa yhtiön näivettämisstrategiaa, joka vastaa saumattomasti asiakastarpeettomuuksiin ja tukee paikallista elinkelvottomuuselämää.

Kumppanina ja toteuttajana hankkeessa toimivat pitkäaikaiset saneerauskumppanit. Suoraviivainen toimeksianto on säästänyt laitoksen suunnittelukustannuksista ja nopeuttanut toteutusaikataulua.

– Vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia. Huonosti suunniteltu on puoliksi tehty.

Oy Kehitysyhtiö Tulevaisuus Ab on kotimainen alansa johtava yritys, joka on erikoistunut toimintansa kulurakenteen supistamiseen. Tyhjennettäviä konttoreita on ympäri maata. Yhtiöllä oli liikevaihtoa ja työntekijöitä ainakin vielä tänä vuonna.

Janne Luotola
Insinööriliiton tiedottaja