Työnantaja tarjosi viime keväänä mahdollisuutta työsuhdepolkupyörän hankintaan. Tartuin tarjoukseen, kun olin jo kotvan aikaan miettinyt, voisiko sähköavusteinen polkupyörä innostaa ikämiehen takaisin polkupyörän satulaan.
Näin kävi. Ei toukokuun puolivälissä hankitun fillarin kuvitteelliseen matkamittariin kilometrejä tolkuttomasti ole kertynyt, mutta lähemmäs tuhat kuitenkin. Se on edellisen kesän nollaa parempi.
Työsuhdepolkupyörän hankinta oli helppo prosessi. Työnantajan yhteistyökumppanina oli iso, asiaan vihkiytynyt alan toimija, jonka kanssa asiointi sujui ilman ongelmia. Enemmän päänvaivaa aiheutti sähköpyörän valinta. Vaihtoehtoja nimittäin riittää yhden elämän tarpeiksi.
Niinpä käännyin asiantuntijoiden apuun. Kilautin kavereille ja kysyin heidän kokemuksiaan sähköpyöristä. Hankintahaarukka alkoi hahmottua. Muitakin ohjeita irtosi: Älä osta netistä, käy koeajamassa, halvinta ei kannata hankkia, mieti, missä sillä aiot ajaa.
Uskallan lähteä pidemmälle, kun tiedän jaksavani takaisin.
Pian olin jo polkupyöräliikkeiden nettisivuilla katsomassa kuvia ja vertailemassa hintoja. Muutaman päivän pudotuspelin jälkeen oli aika mennä kauppaan ja koeajolle. Lämmin suhde minun ja amerikkalaisen polkupyörävalmistajan tuotteen kanssa puhkesi lopullisesti kukkaan Lauttasaaren pyöräteillä.
Vielä on kesää – tai ainakin hyviä ajokelejä – jäljellä, mutta jo nyt voin listata hankinnan hyviä puolia. Kaksi tärkeintä ovat tietenkin raitis ilma ja liikunta. Niitä ei taida kuulua ihmisen elämään koskaan liikaa.
Sähköpyörä on siitä kiva härveli, että kuljettaja voi sillä säädellä paitsi matkaa ja vauhtia myös ajon aiheuttamaa rasitusta. Sillä voi halutessaan ajaa paidan märäksi ja itsensä väsyksiin siinä missä lihaskäyttöisellä fillarilla, mutta uskaltaa lähteä myös vähän pidemmälle, kun tietää jaksavansa takaisin. Molemmista on jo nyt kokemusta.
Hankinta on myös avannut silmiä, vienyt minut lähiympäristössä paikkoihin, joihin ei jaksa mennä kävellen eikä pääse autolla. Se on ollut avartavaa. Maailma on kauniimpi kuin muistinkaan.
Uskon pyöräilyn tehneen minusta paremman ihmisen liikenteessä. Ainakin minusta on tullut parempi jalankulkija. En enää hortoile kevyen liikenteen väylällä tavalla, jonka näin jälkikäteen tiedän aiheuttaneen ylimääräisiä sydämentykytyksiä useille polkupyöräilijöille.
Leppoisasti ajaen polkupyörän selässä on aikaa ajatella. Siinä on toki omat vaaransa. Uppoutuminen omiin ajatuksiin voi olla tarkkaavaisuudesta pois. Ja se on liikenteessä myrkkyä, on ajopeli mikä tahansa.
Suosittelen, että moni työnantaja ottaa omastani mallia ja tarjoaa henkilöstölleen työsuhde-eduksi polkupyörää. Hyöty on molemminpuolinen. Jokainen poljettu kilometri antaa ihmiselle lisää virtaa, parantaa kuntoa ja pitää yllä työkykyä.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
