Insinööri-lehti

Koulutus auttaa uralla eteenpäin

Syksy on usein uudistumisen aikaa työelämässä ja oppilaitoksissa. Työpaikoilla kahvipöydissä pohditaan, mihin työväenopiston kurssille tai avoimen yliopiston kokonaisuuteen tänä syksynä lähtisikään. Opettelisiko uuden kielen vai menisikö salsakurssille? Vai pitäisikö vihdoin opetella koodaamaan, kun sitä nykyään lapsillekin opetetaan ja siitähän voisi olla iloa työelämässäkin?

Halu oppia uutta ja kehittyä on useimmille meistä sisäänrakennettua. Aina tarve muutokseen ja kehitykseen ei tule vapaaehtoisesti; tänä syksynä moni insinööri on siinä pisteessä, että omaa osaamista ja uraa pitää pohtia, vaikka siihen ei välttämättä olisi ollutkaan halua tai aikaa.

Heinäkuussa ilmoitettiin Oulusta katoavan liki tuhat tietotekniikka-alan työpaikkaa, Microsoft Mobilen ja Broadcomin lopettavat paikkakunnalla toimintansa. Vähennys iskee erityisesti insinööreihin ja ilmiö on ollut valitettavan tuttu myös muualla maassa. Töiden loppuminen on aina shokki ja haastavassa tilanteessa uusien urapolkujen etsiminen ja oman osaamisen tunnistaminen voi tuntua työläältä. Vaikeassa työtilanteessa oleva insinööri ei kuitenkaan jää yksin etsimään omaa paikkaansa työelämässä, vaan apua saa aina liitolta.

Insinööriliiton urapalveluiden kautta jäsenten on mahdollista saada monipuolista tukea työnhaulle ja urapohdinnoille. Henkilökohtaisessa ohjauksessa jäsen voi ura-asiantuntijoidemme tuella pohtia, miten seuraava työpaikka löytyisi ja miten työnhakuprosessissa parhaiten pääsee esille hakijoiden joukosta.

Tarjoamme myös työnhakuun, uraan ja esimiestyöhön liittyviä koulutuksia monipuolisesti ympäri maan. Syksyn koulutuskalenterissa on esimerkiksi erittäin suosittuja Ulkomaille töihin ja Sosiaalinen media työnhaussa -koulutuksia. Koulutusten aikataulut ovat osoitteessa www.ilry.fi/koulutukset. Siellä ovat myös ohjeet koulutuksiin ilmoittautumiseen.

Ethän siis jää yksin pohtimaan, mikä olisi seuraava askel urallasi. Hyödynnä liiton palvelut ja ota yhteyttä urapalveluihin saman tien. Kolme asiantuntijaamme on tukenasi urasi kaikissa vaiheissa.

Anu Kaasalainen
Insinööriliiton ura-asiamies