Insinööri-lehti

Kohti tuiki tavallista elämää

Ihmisillä on kaipuu uuteen normaaliin, koronan jälkeiseen maailmaan, jossa elämä soljuu jokseenkin samaan tapaan kuin kaksi vuotta sitten. Ehkä sellainen jo pikkuhiljaa häämöttää, ainakin sen suuntaisia merkkejä on ilmassa ympäri maailmaa.

Kiina on purkanut rajoituksiaan rajusti. Kiinaan on mahdollista matkustaa ja sieltä pääsee myös pois. Pois pääsee kauaskin: Kiina lähetti uudelle avaruusasemalleen miehitetyn, vai pitäisikö näinä aikoina sanoa henkilöitetyn, lennon.

Taikonauttikolmikko kunnioitti edesmennyttä Tsingis-kaania lähtemällä lentoon Gobin autiomaasta, jossa viihdetaitelija Frederikin mukaan käytiin aikoinaan ankaria taisteluita.

Kiinasta ulossuuntautuvan matkan mittavuutta kuvastaa kulkuneuvon nimi, Pitkä marssi. Pitkä marssi oli jopa 9 600 kilometrin mittainen siirtymä taistelussa, joka käytiin vuonna 1934 Kiinan kommunistien ja vallankumousarmeijan välillä. Taikonautit ovat nyt kiertoradalla ja kantoraketit avaruusromua.

Myös taival koronan kanssa on ollut yhden sortin pitkä marssi, tai ainakin se on siltä tuntunut. Onneksi tilanne helpottuu, rajat Suomessakin alkavat odotetusti avautua.

Meisseliä ja vasaraa emme saa pilven kautta.

Tarvetta on moneen suuntaan. Työmatkamatkustaminen Tallinnan ja Helsingin välillä on muodostunut vuosien saatossa välttämättömäksi. Ilman veljeskansan apua ei rakentaminen olisi samanlaista, ollaan siitä sitten mitä mieltä tahansa. Totuushan on, että ilman heitä meillä olisi kova pula rakennustyöntekijöistä.

Vientiteollisuus edellyttää asiantuntijoiden liikkumista yli rajojen. Digitaalisia palveluja ja opastusta on voitu siirtää uusille alustoille, jotka ovat kehittyneet huikeasti tarvitulle tasolle koronaepidemian ansiosta.

Mutta meisseliä ja vasaraa emme saa pilven kautta kulkemaan sen putoamatta kesken matkan. Ja on se asiantuntijakin saatava oikeasti mukaan matkaan monessa tapauksessa. Tästä on ollut puute, kitkaa on syntynyt.

Vientimme ei vaadi ainoastaan erityistä osaamista tuotteiden asennuksessa ja huollossa. On myös saatava aikaan uusia kauppoja ja tilauksia, kun talous alkaa useissa maissa elpyä ja investoinnit toden teolla alkavat.

Vaikka pandemia on kestänyt ”vain” vajaat kaksi vuotta, tuotannon huoltovelan kuilu on ehtinyt syntyä ja syventyä. Niin paperikoneet, satamanosturit, laivadieselit kuin myös harvesterit ja kaivosdumpperit ovat kuitenkin toimineet koko pandemian ajan. Haasteeseen on vastattava, ja se edellyttää monessa tapauksessa maasta poistumista.

Rajoitusten hellittämisellä on suuri merkitys myös ihmisten jaksamiselle. On suuri joukko suomalaisia, joille matka ulkomaille on ollut lähes tavaksi tullut osa loman viettoa. Uusissa paikoissa ja kulttuureissa on levätty ja ammennettu voimia tulevaan. Ihminen voi virkistää itseään niin monella tavalla.

Toivotaan ja uskotaan, että uusi normaali saapuu nopeammin kuin uskommekaan. Paluu arkeen tuo takaisin katsekontaktin työkaveriin ilman kahta lcd- tai oled-näyttöä. Ja äänikin kuuluu selvemmin ja sanoma tulee paremmin ymmärretyksi, kun emme tarvitse Jabraa puhetta välittämään.

Taivaalta ei kuitenkaan ole pakko kuuta kurkistaa, joten edetään edelleen maltilla kohti syksyä.

Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija