Insinööri-lehti

Kiekkohulluus katossa

Olen jääkiekkomiehiä, aikanaan sitä itsekin pelannut. Enää eivät paikat kestä, omaksi ja suomalaisen terveydenhuollon onneksi. Pakko on tyytyä jääkiekon seuraamiseen, paikan päällä ja televisiosta.

Kuulun niihin 2,7 miljoonaan suomalaiseen, jotka sunnuntaina seurasivat kiekkoleijonien epätoivoista taistelua Kanadaa vastaan Venäjällä pidettyjen MM-kisojen finaalissa. Ottelu oli niin sanottu maalin peli, mutta turpaan tuli.

Mielestäni oikea joukkue voitti. Suljin television heti päätösvihellyksen jälkeen ja menin nukkumaan. Uni tuli nopeasti ja nukuin hyvin, mikä kertonee mielen ja ruumiin levollisuudesta. Pääsin siis tappion yli kohtuullisen helposti, kyyneltäkään en tirauttanut.

Maanantaina selasin lounaspaikassa toista iltapäivälehteä. Olivat tehneet oikein jääkiekon MM-kisaliitteen loppuottelua kunniaksi. Sivuja taisi olla parisen kymmentä. Hopeamitalilla. Liitettä selatessa mietin, että kirjanko olisivat julkaisseet, jos peli olisi päättynyt toisin.

Huomattavasti pienemmällä huomiolla meni suomalaisen elokuvan menestys Cannesin elokuvajuhlilla. Nyrkkeilijä Olli Mäestä kertova elokuva Hymyilevä mies pokkasi Cannesissa ykköspalkinnon ja tukun rahaa.

Olihan siitäkin toki maininta uutisissa, mutta ei juuri muuta. Toisaalta, ymmärtäähän tuon. Pysti tuli elokuvajuhlien B-sarjasta ja rahaakin niin vähän, että se riittää hädin tuskin tulevien suomalaisten NHL-tähtien päiväpalkan kuittaamiseen.

Suomalaisen kiekkohulluuden mittasuhteita yritän siis haarukoida, tietysti hyväntahtoisesti ja sydämeltään urheiluihmisenä. Jääkiekko on kuitenkin marginaalilaji, MM-kisoihin on vaikea saada edes 16 mitat täyttävää osallistujamaata. Ja neljän parhaan joukkoon selviävät maat löytyvät lähes poikkeuksetta kuusikosta Suomi, Ruotsi, Tšekki, Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat.

Kaksi nuorten MM-kultaa ja aikuisten MM-hopea saman talven aikana on tässä joukossa ilman muuta komea suoritus, mutta siitä huolimatta tuntuu, että välillä huuto ja mekastus lätkämenestyksen ympärillä menevät överiksi verrattuna moneen muuhun asiaan. Ja media tietysti ruokkii ilmiötä, sillä valtavat katsojamäärät tuovat kassaan rahaa.

Olen tainnut tulla vanhaksi, mutta olen suhtautunut kevään aikana penseästi kansalliseen kiekkohehkutukseen sivuilmiöineen. Patrik Laineen – niin hyvä ja lahjakas pelaaja kuin onkin – ajokortin saaminen ja uusi BMW oli minulle lähes viimeinen pisara; ajattelin jättää jääkiekon seuraamisen tykkänään ja keskittyä muihin lajeihin.

Niin että minua ette enää kaduille saa, vaikka uusi, upea suomalainen kiekkoilijasukupolvi toisi tulevina vuosina Suomeen solkenaan kultamitaleja. Minä pysyn kotona ja menen ajoissa nukkumaan.

Paitsi jos Rauman Lukko sittenkin voittaa vielä joskus suomenmestaruuden. Silloin kyllä Rauman torilla tavataan, se on aivan varma.

Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö