Insinööri-lehti

Kevät tulla kollottaa

Näin kevään koittaessa voi vaikka muistella viime vuoden asioita. Viime kesänähän meitä kovasti murehdutti – tai ei aivan kaikkia – koulujen kesälomien liian aikainen loppuminen. Äänessä olivat etenkin yrittäjät, joiden mielestä koululaisten paluu takaisin koulunpenkille on uhka bisneksille. Asiakkaita ja kesätyöntekijöitä ei riitä syksylle, joten lomasesonkia pitäisi siirtää.

Koulua ja opettajia vieroksuville pojankölleille tiedoksi, tämä ei tarkoittaisi lisää lomaa, vaan loman painopisteen siirtämistä alkukesästä enemmän syyspainotteiseksi. Hölmöläisen hommaa, totean minä. Tästähän seuraisi ainakin se, että syys- ja kevätlukukausi olisivat entistä pahemmin epätasapainossa pituuksiensa osalta.

Jos ja kun kevätväsymys iskee oppilaan luihin ja ytimiin keväällä aina suurin piirtein samaan aikaan, tämä puolestaan tarkoittaa entistä enemmän entistä väsyneempiä oppilaita entistä pidemmän ajanjakson ajan luokkahuoneissa ympäri Suomea. Ja mitä tämä vaikuttaa oppimistuloksiin, saati sitten Suomen Pisa-menestykseen. Tokkopa edes kolmen lukukauden järjestelmäkään ratkaisee asiaa, se kolmas kun osuisi pahimmilleen keskelle kauneinta Suomen suvea.

Näiden ajattelijoiden taustaryhmät vaativat myös lomarahojen poistamista ihmisiltä. Pienten yritysten järjestöt pitävät lomarahoja niin kalliina, että ne ovat suoranainen uhka yritysten menestykselle. Ei tainnut tämäkään idea olla ihan loppuun asti pohdittu. Esittelijät unohtivat, että lomarahasta se lomaileva joukko ostaa jäätelönsä, maksaa leirintäalueensa ja muut lomanaikaiset hupinsa. Palkka kun menee lomallakin niihin tavallisiin, jokapäiväisiin menoihin.

Saadessaan toiveensa läpi yrittäjät seisottaisivat kesäduunareita tyhjissä lomakohteissaan itikansyöttinä. Mutta mistä sitä tietää, ehkä tuokin kävisi uudeksi kotimaiseksi urheilulajiksi, joka houkuttelisi ulkomaalaisia turisteja ihmettelemään tämä pohjoisen kansan kummallisia kesänviettotapoja.

Käynyt on mielessä sekin, että mikä oikein on loman tarkoitus? Loman tarkoitus ei kai varsinaisesti ole palvella matkailuyrittäjiä laittamalla omat aikataulunsa sellaisiksi, että parhaalla mahdollisella tavalla jatkavat markkinasesonkia. Olen aina kuvitellut, että lomalla on tarkoitus elpyä ja kerätä voimia päällisin puolin sellaiseen aikaan, kun se työnantajalle tai oppilaitokselle sopii.

Tommi Grönholm
Insinööriliiton projektipäällikkö