Insinööri-lehti

Ikä on työmarkkinoilla este

Syrjintä on kiellettyä mistä tahansa syystä. Näin sen kuuluukin olla. Kaikilla tulee olla ominaisuuksistaan, vakaumuksestaan tai muista syistä yhtäläiset mahdollisuudet. Todellisuus on kuitenkin valitettavan usein jotain muuta.

Insinööriliitto selvitti keväällä viisikymmentä vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta jäseniltään heidän kokemuksiaan iän tuomista haasteista työmarkkinoilla. Aihe on pitkään ollut osa edunvalvontaamme, mutta halusimme nyt tukea myös hallituksen asettaman selvityshenkilö Jari Lindströmin työtä.

Osa tuloksista on suorastaan järkyttäviä. Työttömistä vastaajista 86 prosenttia koki ikäsyrjinnän haitanneen heidän työnhakuaan. Kyllä, luku on todellakin tuo. Joka toinen vastaaja ei uskonut enää koskaan työllistyvänsä. Yli 60-vuotiaista näin uskoi jopa 71 prosenttia vastanneista. Silti töitä haettiin aktiivisesti.

Anonyymi rekrytointi voi auttaa.

Tulokset kertovat karua kieltään: ikä on työmarkkinoilla este. Mitä enemmän vuosia kertyy mittariin, sitä hankalammaksi menee työllistyminen.

Hyvä, että hallitus nyt selvittää asiaa ja ongelmaa. Toivottavasti asian korjaamiseksi löytyy yhteiskunnallisia keinoja. Mutta minulla on hyviä uutisia kaikille yrityksille – ja julkisen sektorin toimijoille. Ei ole tarvetta odottaa lainsäätäjän mahdollisia toimenpiteitä.

Tärkein toimi on jokaisen rekrytoijan – henkilön ja organisaation – peiliin katsominen ja asenteiden korjaaminen. Ikä ei voi olla rasite palkkauksessa. Usein voisi osaamisen ja työkyvyn kannalta olla jopa päinvastoin.

Asenteidensa muuttaminen on vaikeaa. Mutta rekrytointiprosessia voi kehittää sen mahdollistamiseksi. Kannattaa käydä omat rekryt läpi ja miettiä, miksi joku on jätetty valitsematta työpaikkaan tai haastatteluun.

Voi ottaa käyttöön rekrytoinnin, jossa ikätietoa ei kerätä tai käytetä. Myös täysin anonyymi rekrytointi voi auttaa tässä. Keinoja löytyy lisää, tärkeintä on saada asenteet kuntoon.

Suomella ei ole varaa enää syrjiä työnhakijoita iän perusteella.

Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja