Insinööri-lehti

Hyviä uutisia Oulusta

Insinööriliiton Oulusta kulkevana asiamiehenä sain 2010-luvun alussa Pasilan toimistolla tottua huolestuneisiin kysymyksiin, miten Oulun seudulla oikein menee. Kuinka halvalla ex-nokialaisten omakotitaloja teiltä saisi? Työllistyykö siellä kukaan vastavalmistunut, kun poispotkitut täyttävät vapaat paikat?

Alakulo oli monenlaista. Paikkakunnan ylpeys Kärpät pelasi SM-liigassa neljä laihempaa vuotta samoihin aikoihin kun koko Pohjois-Pohjanmaa oli Nokian, sen alihankkijoiden sekä Microsoftin ja Broadcomin irtisanomisten myötä alamaissa. Pahin kesä oli 2014, jolloin ilmoitettiin lähes tuhannen insinöörityöpaikan päättymisestä yhdellä kertaa.

Nokia ja sen matkapuhelinten ympärille kertynyt osaaminen oli taannut vakaan työpaikan parhaimmillaan useille tuhansille insinöörille. Yhtiö koulutti ja laittoi henkilökuntansa pyrkimään parhaimpaansa. Onnistumisia tuli ja työyhteisössä viihdyttiin.

Alamäen alkaessa porukan motivaatiota söivät jatkuvat yt-irtisanomiset ja hyllytetyt projektit. Paljon hyvää insinöörityötä ei koskaan nähnyt markkinoita.

Ison rysäyksen jälkeen Oulua kohtasi luova tuho. Kerran maailman valloittaneita kännyköitä ei Oulussa enää suunniteltu. Työttömäksi joutuneet huippuosaajat joutuivat mukavuusalueensa ulkopuolelle. Oli pakko innovoida uutta ja laittaa osaaminen todella peliin.

Tuloksia alkoi tulla, luovasta tuhosta sikisi satoja uusia start up-yrityksiä. Hyvää tukea antoi Nokian Bridge-ohjelma, jossa käyttämättömät patentit annettiin irtisanotuille. Apua oli myös Business Oulun tukemasta yrityshautomosta.

Verkkopuolen työpaikat eivät vähentyneet ja Nokia Networks teki yhä maailman parhaita tukiasemia Ruskossa. Modeemiosaajia oli vapaana Renesasin ja Broadcomin jäljiltä, mikä houkutti Ouluun uusia isoja tekijöitä, kuten Mediatekin ja Nordicin. Oulun uuden nousun tunnusmerkiksi kohosivat avannossa pidetyt puheet Polar Bear Picthingissä.

Insinööriliitto on ollut vahvasti mukana muutoksessa. Uranoste-hanke on kouluttanut ja auttanut työnhaussa tuhansia ihmisiä vuodesta 2009 lähtien. Vanhoista nokialaisista on tullut mainioita henkilöstönedustajia uusiin kasvuyrityksiin.

Ja nyt taloustieteen teoriat pitävät kerrankin. Tuottamattomien yritysten tilalle tulleet uudet innovaatiot ja teknologinen kehitys ovat muuttuneet taloudelliseksi kasvuksi. Varmin indikaattori on taksien kysyntä, joka nousi vuonna 2015 puolitoista prosenttia.

Kaupungin kunnallisverotulot nousivat enemmän kuin missään muussa Suomen suuressa kaupungissa eli 3,5 prosenttia. Ict-alan työttömyyskin on kääntynyt selkeään laskuun.

Hyvä vire näkyy myös Raksilan jäähallin kaukalossa. Kärppien pelipaitoihin on ilmestynyt uusia aiemmin tuntemattomien yritysten logoja. Kiekko liikkuu taas oululaisjoukkueen parhaimpien vuosien malliin. Kiekkokevättä kelpaa siis Oulussa odotella.

Mikko Sormunen
Insinööriliiton alueasiamies