Olemisen sietämätön keveys, alkuperäiskielellä Nesnesitelná lehkost bytí, on tšekkiläisen kirjailijan Milan Kunderan menestysteos vuodelta 1984. Kirjassa kuvataan taiteilijoiden ja intellektuellien asemaa muuttuneessa yhteiskunnassa ja kamppailua vierasta miehittäjää vastaan.
Mielenkiintoista historiaa ja filosofiaa. Lähes yhtä mielenkiintoista on kamppailu työelämässä jatkuvien muutosten paineessa. Työnantajan lähes hyväntahtoinen tavoite on pyörittää toimintaa kannattavasti ja siten taata voittoa sekä hyvinvointia omistajalle. Miksipä ei myös työntekijälle.
Menestymisen konstit ovat monet. En kuitenkaan nyt ota vanhaa vertausta akasta, kissasta ja pöydänpyyhkimisestä esille.
Sen sijaan uhraan tovin autoedun pohtimiselle. Kyseisen edun saajia on Suomessa lähes 100 000, joten ei se ole ihan pikkujuttu palkansaajille. Monen on ollut syytä pohtia sen ottamista osaksi palkkaa, sitähän tarjotaan usein työsopimusta tehdessä.
Onko tarjous se elementti, jolla halutaan erottautua muista työnantajista paremmilla työsuhteen ehdoilla? Vai onko se keino säästää työntekijälle korvattavista matkakuluista? Niitähän saattaa syntyä kohtuullisen paljon muun muassa tehtävissä, jotka edellyttävät tiivistä vierailua asiakkaiden tai muiden sidosryhmien välillä.
Kokemusta on. Olen ajanut yhden ranskalaisen auton mittariin hilkun alle 300 000 kilometriä neljässä vuodessa. Niistä omia ajoja oli noin 18 000 kilometriä vuodessa. Veroa maksoin, että sain ajaa firmalle kutakuinkin 50 000 kilometriä vuosittain.
Autoetua on kahdenlaista, on käyttöetu ja vapaa autoetu, joista jälkimmäinen lienee yleisin. Helppous houkuttelee. Etuun kuuluu auto käyttöön, sen polttoaineet, huollot, vakuutukset, pesut ja kuluvat osat.
Eikö kuulostakin hyvältä? Ratin taakse vaan, turvavyö kiinni, Juha-Tapio soittimeen ja mökille, eikä maksa mitään. Muka.
Mutta tässä tulee se keveyden sietämättömyys. Ei tietenkään kaikille, mutta osalle. Verohan lasketaan kokonaisansiosta, joka on rahapalkka lisättynä autoedun verotusarvolla. Saatu vero vähennetään sitten rahapalkasta.
Olen laskeskellut, että tämä etu leikkaa käteen jäävää palkkaa koko lailla verotusarvon verran. Olkoon tämä nyrkkisääntö. Tämä saattaa hämmästyttää pientä kulkijaa.
Autoedusta, tai mistä tahansa luontoisedusta, luovuttaessa tulee etu maksaa kokonaispalkkaan niin, ettei se muutu. Ellei etua ole sovittu niin sanotusti palkan päälle, jolloin se leikkautuu pois ja rahapalkka jää ennalleen. Saattaa sekin yllättää.
Työsuhdeautossa on joitakin rajoitteita. Autoa voi käyttää vain perheen samassa osoitteessa asuvat jäsenet, eli serkulle sitä ei voi lainata. Auton toimittaneen firman puolelta saattaa myös olla ehtoja, kuten sen huollattamiseen merkkiliikkeessä ja renkaiden hankintaan tietyltä ketjulta. Luottokortti polttoaineisiin saattaa pakottaa käyttämään vain tiettyjä huoltoasemia.
Kaikesta huolimatta, helppoahan se on työsuhdeautolla ajaa suhaaminen. Pitää muistaa, että maksaa se hyvän ajoneuvon hankkiminenkin ja ylläpito. Kolikolla on tässäkin kohtaa kaksi puolta.
Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
