Aatoksia kvartaalitaloudesta

Jorma Ollila julkaisi muistelmansa, joissa hän muun muassa ruotii muutamia Nokian romahdukseen johtaneita virheitä. Päätöksenteon byrokratisoituminen on tietysti yksi virhe. Se on asia, joka ei edesauta pärjäämistä nykyisessä nopeasyklisessä taloudessa.

Mielenkiintoisempaa on, että yritysmaailman huipulla oleva henkilö näyttää myöntävän, että kvartaalitalous ei toimi. Ollila kirjaa asian seuraavasti: ”Katsoimme seuraavien kvartaalien myyntimääriä, kun meidän olisi pitänyt katsoa, mitä on tapahtumassa vuonna 2020.”

Jos laajentaa näkökulmaa hieman ja pohtii yritysmaailmaa myös Nokian ulkopuolella, tästä on helppo löytää kaksi suomalaisessa teollisuudessa olevaa kipupistettä.

Hyvä kassavirta ja omistajien tyytyväisyys helposti sokaisee. Tällöin kehitystyö jää kaupanteon jalkoihin. Laajemmin ajateltuna asiakkaat jäävät huomiotta, jolloin kilpailijoilla on helppo mennä heittämällä ohi. Olisiko maailma ollut toisenlainen, jos näin ei olisi käynyt?

Toisaalta on ymmärrettävää, että jos johto toimii kolmen kuukauden aikajänteellä, myynti panostaa olemassa olevan asiakaspotentiaalin jalostamiseen. Pitää muistaa, että uudet asiakkuudet vaativat hyvinkin helposti kahden, jopa kolmen vuoden työstämisen.

Samoin käy R&D –toiminnalle; se taantuu olemassa olevan tuoterepun freesaamiseen, eikä aitoon uuden keksimiseen. Tämän toteaa muun muassa Synergy Group Europen taannoinen tutkimuskin. Mitäpä sitä viiden vuoden kehitysprojektia tekemään, kun tulokset pitäisi näkyä jo viimeistään puolen vuoden päästä.

Hieman häiritsee, että lääkkeeksi tarjotaan yhä edelleen kvartaalitaloutta totuuksineen, yhteistoimintaneuvotteluja ja supistuksia – ja vielä kiihtyvällä tahdilla. Tämä on aika kovapäistä ajattelua talouselämän huippupaikoilta.

Sentään yhden paikan keksin minäkin, jossa kvartaalitalous toimii. Kun poikamies käy illalla hakemassa jälkiuunileipäkiekon kaupasta, niin siitä voi aamulla, lounasaikaan, iltapäivällä ja vielä illallakin vetäistä kvartaalin ääntä kohden, eikä tule nälkä.

Lopputuloskaan ei eroa yritysten kvartaalitouhuista. Aikansa kun supistaa, leipäpussin sisälle jää vain tyhjää aivan samalla tavalla kuin teollisuushalliinkin.