Poikien kanssa työmaalla puhuttiin, että ei valmistuisi tässä maassa ensimmäistäkään siltaa tai siltarumpua, jos näissä hommissa tehtäisiin töitä yhtä verkkaisesti ja vailla tulosvastuuta kuin valtiohallinnon alueellistamisessa.
Esimerkiksi kelpaa vaikka Fimean tapaus. Fimea on siis lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus, entiseltä nimeltään Lääkelaitos, jonka ei viime mutta sitä edellinen hallitus päätti siirtää Helsingistä Kuopioon.
Alueellistamispäätös tehtiin vuonna 2009, hallitus taisi olla Vanhasen Matin kakkonen. Ajatus oli, että silloinen Lääkelaitos, myöhemmin siis Fimea, olisi juurtunut Kuopioon syksyyn 2014 mennessä. Mutta kuinkas kävikään, tällä viikolla julkistetun selvityksen mukaan valtaosa Fimean työntekijöistä on edelleen Helsingissä.
* * *
Mutta ei hätää, kyllä alueellistamishanke etenee. Vastaanottaessaan selvitystä alueellistamishankkeen etenemisestä uuden hallituksen uusi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä lupasi asettaa uuden selvitysryhmän tekemään selvitystä Fimean tilanteesta. Ja mikä tärkeintä, tällä kertaa selvitys on aikaisempia selvityksiä laajempi.
Tämän viimeisimmän raportin selvitysmiehet ehdottavat, että Fimean alueellistaminen on finaalissa vuoden 2018 loppuun mennessä. Jatkoaika on tarpeellinen, jotta laitokseen saadaan työrauha.
Mikäli jo tehdyissä tai mahdollisissa uusissa selvityksissä ei uutta ilmene, tämä tarkoittaa, että yhden vaivaisen viraston siirtäminen kestää lähes kymmenen vuotta. Suoritus se on tämäkin. Herää kysymys, kuka noissa hommissa tekee päätöksiä ja johtaa, kuka puolestaan selittää ja tekee selvityksiä.
* * *
Päätimme jo maanantaina ilman eri selvitystä, että me laitamme tällä viikolla pillit pussiin jo torstaina kahvitunnilta. Jo viime viikolla nimittäin ilmeni, että aika monella on yhtä jos toistakin puuhaa tehtävänään ennen juhannusta.
Osa kiireistä oli niitä tuttuja. Joku puhui juhannuskoivuista ja saunavastan teosta, aika monella oli huoli siitä, missä välissä sitä ehtii viinakauppaan jonottamaan sitä ainaista kossupulloaan. Niin ja uudet perunatkin pitäisi ehtiä hakemaan torilta tai tutulta viljelijältä.
Ei tässä vielä mitään, mutta kun vanha Nieminen ryhtyi puhumaan juhannuksen suursiivouksesta, jota ei kuulemma pääse karkuun millään, pakkohan sitä oli järjestää muutama ylimääräinen vapaatunti keskikesän juhlan alle. Ihan vaan työrauhan, niin ja Niemisen kotirauhan, takia.
* * *
Sen verran juhannuksesta ehdittiin viikolla puhua, että se on juhla, joka tuntuu olevan kohtuullisen muuttumattomassa formussa vuosikymmenestä toiseen.
Sää on voittopuolisesti kesän surkein, mutta se ei estä kaupunkilaisten joukkopakoa maalle, kesämökeille, festivaaleille tai sukulaisten nurkkiin. Alun perin juhannusta on juhlittu sadon ja hedelmällisyyden juhlana taikoja tehden, meluten ja juopotellen.
Perinteet ovat voimissaan. Juhannuskokko palaa edelleen, viina virtaa ja meteliä riittää. Ja mitä juhlimisen tuloksiin tulee, nehän nähdään sadon osalta syksyllä, hedelmällisyyden osalta vähän myöhemmin.