Insinööri-lehti

Voldemort, kravattimies ja sikarikas

Näin työehtosopimusneuvottelujen aikaan on mukava huomata, että ei tässä maailmassa tarvitse tehdä töitä ilmaiseksi.

Otetaan nyt esimerkiksi tämä Stephen Elop. Mies oli Nokialla töissä kolmisen vuotta, sai taloon tulleessaan muutaman miljoonan eräänlaisena huomenlahjana ja kuukausipalkkakin oli kai ihan kohtuullinen.

Nokialle kävi niin kuin kävi, ei siitä sen enempää. Elop lähti matkapuhelinbisneksen kanssa Microsoftille, mutta ei tyhjin taskuin. Jos herran pankkitilillä on vielä tilaa, Elop saa vielä läksiäislahjaksi 19 miljoonaa euroa.

* * *

Yhdeksäntoista miljoonaa euroa on aika paljon rahaa, ainakin noin yhdellä kertaa saatuna. Sieväsen muistin mukaan se on selvästi enemmän yksikään megatuplajättilottopotti, joita me tavalliset tallaajat tämän tästä äkkirikastumisen toivossa metsästämme.

Se on siinäkin mielessä paljon, että jos lähtökorvauksen jakaa Elopin Nokialle tekemien työpäivien määrällä, hän sai kertalaakista vaatimattoman päiväpalkan päälle vielä lähemmäs 18 000 euroa per päivä. Se on paljon se. Äkkiseltään tuntuu, että aika monen firman toimitusjohtaja joutuu hankkimaan vatsahaavansa pienemmällä kuukausipalkalla.

Keskipalkkainen, palkkaneuvottelujen lopputulosta jännittävä työmies ja -nainen voi lohduttautua sillä, että hänen tarvitse ahertaa kuuttakaan sataa vuotta tienatakseen saman, minkä Elop sai yhdellä kädenpuristuksella.

* * *

Kotimaan politiikassa on otettu kovat keinot käyttöön. Hesari teki ansiokkaan jutun hallituksen rakennemuutospaketin synnystä ja paljasti samalla, että valtiovarainministeri Urpilaisen lähipiirissä eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma oli nimetty Voldemortiksi.

Kaikki Harry Potter kirjasarjan lukeneet tai Potter-elokuvia katsoneet tietävät, että lordi Voldemort on sarjan pääroisto, mukavan Potterin arkkivihollinen ja muutenkin ikävä tyyppi.

Ei ihme, että Heinäluoma pahoitti mielensä. Voldemort on toki kuvitteellinen hahmo, mutta jos hänelle etsii vertailukohtaa oikeasta elämästä, ensimmäisenä mieleen tulevat historian hirmuhallitsijat.

* * *

Nimityksen keksijöillä on varmasti ollut älynväläyksen hetkellä hauskaa, mutta kyllä Potterista olisi pienellä vaivalla keksinyt sopivia mutta vähemmän kurjia hahmoja kuvaamaan puhemiestä.

Kun kyse kuitenkin on saman puolueen miehestä, synkkäilmeinen Severus Kalkaros olisi ollut kelpo vaihtoehto, tai sitten Salazar Luihuinen, Luihuisten tuvan perustaja. Sieväsen mielestä myös ankeuttajaksi tai kuolonsyöjäksi kutsuminen olisi tehnyt selväksi, että kyseinen joukko ei Heinäluomasta juurikaan tykkää.

* * *

Kuin pisteeksi iin päälle eduskunnan puhemies joutui oitis virkansa puolesta osoittamaan ikävää luonnettaan, kun vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen marssi puhujapönttöön vääränvärisessä kravatissa puhumaan pehmeitä.

Venäjän perusoikeuksien arvostelu sateenkaaren värinen kravatti kaulassaan oli puhemiehelle liikaa, kun kyseessä oli juhlaistunto ja lehtereillä kunniavieraina Venäjän edustajia.

Joidenkin kansanedustajien mukaan episodi selvensi eduskunnan pukeutumiskoodia. Kravatin värin kanssa pitää olla tarkkana. Sen sijaan puhemiestä ei haittaa, jos edustaja marssii istuntosaliin jääkiekon liigajoukkueen pelipaita päällä. Tosin salissa ei ole toistaiseksi nähty kuin Porin Ässien kannatuspaitoja.