Pidimme perjantaina työmaalla iltapäivän mittaisen työmarkkinaseminaarin. Sellaisen palkattoman, tietenkin aurinkoisessa paikassa, jossa perusasiat ovat kunnossa. Mitä sitä kiertelemään, terassilla istuimme ja pähkäilimme torstaina kaatunutta yhteiskuntasopimusta.
Keskustelun sävy oli vähän sellainen ”mitä mää jo keväällä sanoin” ja ”pistä lapsi asialle ja mene itse perässä”. Niin että ei tullut yhteiskuntasopimuksen kaatuminen meille yllätyksenä, merkit olivat ilmassa alusta alkaen.
Vastuullisina työntekijäpuolen edustajina mietimme olutlasin ääressä tietenkin myös prosessin jatkoaskeleita. Totesimme yksikantaan, että ei tässä nyt mikään maailmanloppu ole tulossa, vaikka muutamat toimittajat ovat viikkokausia julistaneet sellaista profetiaa suu vaahdossa. Työehdoista neuvotellaan ja sovitaan työmarkkinapöydissä ja paikallisesti niin kuin tähänkin asti.
***
Vanha Nieminen, jolla on meistä eniten harrastuneisuutta ja ajallista perspektiiviä työmarkkinatoimintaan, alkoi iltapäivän edetessä päästä vauhtiin. Lausuntoihin ja analyyseihin alkoi tulla pituutta ja särmää.
Vanhan kirvesmiehen mukaan tämän siitä saa, kun poliitikot sotkeentuvat työmarkkinapolitiikkaan. Siis sellaiset poliitikot, jotka eivät asiasta juuri mitään ymmärrä. Perään hän luetteli pitkän litanian poliitikkoja, jotka kyllä hoitaisivat yhteiskuntasopimuksen maaliin, jos ei viikossa niin ainakin kuukaudessa.
Osa nimistä oli muulle seurueelle tuiki tuntemattomia. Loppuja yhdisti se, että he olivat vasemmistolaisia ja vanhoja. Taisi joukossa olla joku edesmennyt politiikan veteraanikin.
***
Mies muistutti, että edellisen kerran poliitikot antoivat kunnolla vauhtia työmarkkinaneuvotteluihin vuoden 2007 eduskuntavaalien alla. Kokoomus kävi vaaleihin työmarkkina- ja tasa-arvoteemalla vaatimalla Sari Sairaanhoitajalle 500 euron kuoppakorotusta.
– Punamullan piti vaalien jälkeen jatkaa vallassa, mutta toisin kävi. Osin demareiden myötävaikutuksella kokoomus pääsi kuin pääsikin hallitukseen lunastamaan lupauksiaan. Tehy otti Kataisen Jyrkin puheet tosissaan, sisaret hennot valkoiset uhkasivat joukkoirtisanomisella ja rahaa tuli, Nieminen muisteli.
Julkinen sektorin esimerkin vetämä maassa käytiin poikkeuksellisen kallis työmarkkinakierros. Ja mikä oli käydessä, maalla meni lujaa ja vaateilla oli ainakin epäsuorasti politiikan siunaus. Ja Nieminen painotti, että ei se ole koskaan hullu, joka pyytää vaan se, joka maksaa.
***
– Jos suomalaisen kilpailukyvyn ja julkisen talouden rapautumisen arkkitehtejä ryhdytään toden teolla etsimään, näitäkin aikoja kannattaa muistella, Nieminen huomautti.
Niinpä. Yhdessä totesimme, että sairaanhoitajien palkankorotuksilla puolueensa kannatusta vahvistanut Katainen murehtii Suomen kadonnutta kilpailukykyä tällä hetkellä kallispalkkaisena komissaarina Brysselissä sen jälkeen, kun ei tehnyt pääministerinä talouden vaatimia korjausliikkeitä.
– Ja mitä tekee Vanhasen Matti, joka pääministerinä katsoi 2000-luvun menoa tyynesti sivusta. Eihän sitä hallituskumppania saanut arvostella, saati syytellä. Nyt sama mies vaatii suomalaista työmiestä tekemään töitä entistä enemmän entistä pienemmällä palkalla, meuhkasi Nieminen ja kirosi perään.
Seminaarin eräänlaisena julkilausumana totesimme, että suutari pysyköön lestissään ja lähdimme saunaan.
