1. Viivakoodeja käytetään yleisesti esimerkiksi tuotepakkauksissa ja logistiikassa. Kyseessä on informaation esitysmuoto, jota voidaan lukea koneellisesti. Minä vuonna viivakoodi patentoitiin?
Vastaus: Viivakoodi patentoitiin vuonna 1952 Yhdysvalloissa. Sen kehittivät Norman Joseph Woodland ja Bernard Silver. Keksinnössä morseaakkosia venytettiin eripaksuisiksi viivoiksi. Viivakoodit alkoivat yleistyä tuotteissa 1970-luvulla lukulaitteiden tultua markkinoille.
2. Esko Valtaoja lienee Suomen tunnetuin tieteilijä ja tieteen yleistajuistaja. Hän on toiminut muun muassa Turun yliopiston avaruustähtitieteen professorina ja on tuottelias kirjailija. Missä kaupungissa on hänen mukaansa nimetty Valtaojankatu?
Vastaus: Kemissä. Valtaoja syntyi Kemissä vuonna 1951 ja valmistui ylioppilaaksi Sodankylän lukiosta 1969. Kemin 150-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä viime vuoden maaliskuussa hän sai kaupunkiin nimikkokadun.
3. Kevitsan kaivokselle Lappiin on hankittu valtavia kiviautoja. Heinäkuussa 2019 Boliden Kevitsalle luovutettiin ensimmäinen seitsemästätoista Komatsu 830E-5 -kiviautosta. Kuinka suurta nimelliskuormaa Komatsu 830E-5 voi kantaa?
Vastaus: 220 tonnin nimelliskuormaa. Komatsu 830E-5 on varustettu dieselgeneraattorilla, joka tuottaa sähköä takapyörien sisään sijoitetuille ajomoottoreille. Sähköinen veto ei katkeile, koska vaihteita ei tarvitse vaihtaa