Kyllä Tangobrunssia voi sanoa perinteeksi, olihan tämä jo toinen kerta.
Senja jatkoi brunssilta matkaa Hanna ja Kimmo Köykän kanssa messuille.
Anssi Kiiski ja Pia Niemimäki saapuivat Tangobrunssille Keravalta.
SeAMKin Framilla kelpasi nauttia brunssia.
Tapahtumassa tavattiin tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia.
Insinööri-lehti

Tangon tahdeista brunssin kautta Asuntomessuille

Kesäkaravaanin toinen tapahtuma houkutteli iloisen joukon osallistujia Seinäjoen ammattikorkeakoulun Framille. Tällä kertaa Tangobrunssilla pääosaan nousi Asuntomessut.

Ennen varsinaista brunssia Etelä-Pohjanmaan Insinöörit olivat järjestäneet halukkaille Asuntomessuseminaarin. Tilaisuuden aluksi rakennustekniikan koulutuspäällikkö Marita Viljanmaa kertoi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta sekä rakennusinsinöörien ja -mestareiden koulutuksesta.

Perjantaina avattujen Asuntomessujen messupäällikkö Heikki Vuorenpää kertoi mielenkiintoista asiaa messuista ja projektin taustoista. Asuntomessut ovat aina yhteistyöhanke tapahtumapaikkakunnan kanssa. Vuorenpää kiitteli sekä Seinäjoen kaupunkia että messukohteiden rakentajia huipputyöstä. Hän tulkitsee pohjalaisen luonteen ansioiksi sen, että mitään ei jääty turhia odottelemaan, joten hommat etenivät ansiokkaasti alusta loppuun.

Seminaarin jälkeen Insinööriliiton koulutus- ja tutkimusyksikön johtaja Hannu Saarikangas toivotti osallistujat tervetulleeksi jo perinteeksi muodostuneelle Tangobrunssille.

Seinäjoella vietetään Superkesää

Kesäkaravaanin Tangobrunssi sopi hyvin Seinäjoen tapahtumien superviikoille. Ensin oli Provinssi, josta jatkettiin Tangomarkkinoilla ja Asuntomessujen avajaisilla.

– Ja parin viikon päästä on vielä Vauhtiajot, seinäjokelainen Kimmo Köykkä täydensi.

Kimmo ja Hanna Köykän mukaan tapahtumat ovat tuoneet kaupunkiin paljon väkeä ja asuntoautoja sekä -vaunuja tuntuu olevan joka puolella.

Brunssilla oli mukana myös vielä vaunuissa viihtyvä Senja, joka oli lähdössä vanhempiensa kanssa jatkamaan päivää Asuntomessuille. Kimmo Köykkää kiinnosti messuilla erityisesti puukerrostalo ja puutalorakentaminen yleensäkin.

Puurankentaminen ja pohjalaiset puusepän taidot ovatkin vahvasti esillä Pruukinrannan asuntomessualueella. Seinäjokelaiset rakentajat ovat saaneet kehuja, että messuille on osattu rakentaa modernisti ja samaan aikaan perinteitä kunnioittaen.

Tapahtumat houkuttelevat kauempaakin

Anssi Kiiski ja Pia Niemimäki olivat hurauttaneet brunssille moottoripyörällä Keravalta. Suomen kesä ei ollut hellinyt aamuisia matkaajia ja kylmä kyyti vaatikin hetken sulattelua. Sitkeät motoristit olivat ensin ilmoittautuneet Tangobrunssille ja vasta sitten päättäneet mennä myös messuille.

Pari osallistui myös Kesäkaravaanin avajaistapahtumaan Museobrunssiin, joka järjestettiin kesäkuussa Ilmailumuseolla Vantaalla. Niemimäestä on mukavaa, että liitto järjestää kesän aikana erityyppisiä tapahtumia eripuolilla Suomea.

– Pärinäbrunssikin olisi kiinnostanut, mutta samaan aikaan on Imatranajot, Kiiski harmitteli.

Kun brunssi oli syöty ja kuulumiset vaihdettu oli aika siirtyä messuille. Moni osallistujista hyödynsi Etelä-Pohjanmaan Insinöörien järjestämän edullisen ryhmälipun ja kuljetuksen. Yhdistyksen varapuheenjohtaja Seppo Pihlaja toimi messukenraalina ja johdatti joukot Pruukinrannan hulinaan.

Teksti ja kuvat: Minna Virolainen, Insinööriliitto