Avaruuskanttori ja Saku Mattila esittivät peleistä tuttuja kappaleita.
Game Music Quiz veti Henry’s Pubin täyteen.
Juuso Huttunen ja Ari Arnbjörnsson pähkäilivät kysymyksiä.
Sami Vuolanne luo verkkoa pelialan ihmisten välille.
Insinööri-lehti

Pelimusiikki koetteli kuulijoiden tietämystä

Viitisenkymmentä pelialan työntekijää osallistui pelimusiikkivisaan eilen Henry’s Pubissa Helsingissä.

Game Music Collectiven oboisti Saku Mattila ja kosketinsoittaja taiteilijanimeltään Avaruuskanttori esittivät kymmenen kappaletta, jotka visailijoiden piti tunnistaa. Lisäksi piti vastata tarkentaviin kysymyksiin.

– Onneksi ei ole olemassa pelialan tutkintoa, koska olisin reputtanut sen, tuskaili Ari Arnbjörnsson.

Joukkuekumppani Juuso Huttunen sanoi kummankin tienneen noin puolet vastauksista. Yhteensä he osasivat vastata oikein noin kahdeksaan. Voiton tavoittelun lisäksi Huttunen osallistui visaan itse musiikin tähden.

– Tulin kuuntelemaan, miten esiintyjät ovat sovittaneet kappaleet, hän selitti.

Tapahtuma oli toinen Helsingissä Pelialan yksivuotisen alkutaipaleen aikana. Yhdistys pyrkii kasvattamaan tietoisuutta verkostosta ja keräämään jäseniä nyt noin sadan hengen joukkoon.

– Peliala pyrkii siihen, että työntekijöillä on hyvä olla. Silloin yritykset toimivat ja tekevät tulosta, mikä puolestaan lisää työllisyyttä ja parantaa työn ehtoja, selitti Pelialan varapuheenjohtaja Sami Vuolanne.

Teksti ja kuvat: Janne Luotola, Insinööriliitto