Mikko Orasuo (vas.) näytteli speksissä kriminaalia sekä useita sivurooleja.
Nilkas Lehtinen vastasi speksin lavasteista
Väsyneet, mutta onnelliset: Mikko Orasuo (vas.), Lauri Karhunen ja Niklas Lehtinen.
Insinööriopiskelija Sulo saa sopivasti opintotuella äkkilähdön Thaimaahan.
Lauri Karhunen vastasi speksin valoista.
Insinööri-lehti

Maailman ensimmäinen amk-speksi

Kolmannen vuoden insinööriopiskelija Sulo turhautuu yksinäisyyteensä. Kun kotimaassa ei käy flaksi, lähtee hän Thaimaan auringon alle etsimään seuraa. Sulo päätyy klubille, jossa ladyboyt, naiseksi pukeutuneet miehet, viihdyttävät asiakkaita. Sattumien summana Sulo itsekin päätyy tanssijaksi ja soppa on valmis. Näin kulkee tarina maailman ensimmäisessä amk-speksissä, jossa vakavimmankin katsojan suupielet venyvät hymyyn.

Määritelmän mukaan speksi on interaktiivista musiikki- ja tanssinumeroilla höystettyä opiskelijateatteria. Speksissä oleellinen osa ovat ”omstart” -huudot, joilla yleisö ottaa osaa esitykseen ja kohtaus esitetään uudestaan. Speksit ovat tuttuja yliopistomaailmasta mutta nyt myös ammattikorkeakoulu on saanut omansa. Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Metkan speksi ”Äkkilähtö” sai ensi-iltansa maaliskuun puolessa välissä.

Monialaista yhteistyötä

Speksin tiimissä oli mukana opiskelijoita lähes kaikilta Metropolia amk:n aloilta. Insinööriopiskelijoita edustivat tietotekniikkaa opiskelevat Niklas Lehtinen ja Mikko Orasuo sekä rakennustekniikkaa opiskeleva Lauri Karhunen.

Niklas Lehtinen päätyi mukaan speksiin tuottajan tiedusteltua kiinnostusta. Harrastuspohjaisen kirjoittamisen lisäksi Lehtinen on tehnyt puutöitä useita vuosia, joten hänen vastuullaan olivat käsikirjoitus- ja lavastustiimit.

– Speksi oli mielenkiintoinen projekti. Haastavinta oli saada kaikki ajoissa valmiiksi. Vielä viimeisenä rakennuspäivänä maalipensseli viuhui kovaa vauhtia, Lehtinen kertoo.

Synnyinseuduillaan Pusulassa kesäteatterissa mukana ollut Lauri Karhunen päätyi speksiin mukaan Lehtisen tavoin. Jo ensimmäisestä tapaamisesta Karhunen poistui oman vastuualueensa kanssa.

Karhusen vastuulla olivat valojen ja äänien kokonaisuuden koordinointi, tehosteet ja soundit sekä tuotantotiimissä hän vastasi yrityssuhteista ja taloudesta. Karhusen mielestä uudet verkostot ja suhteet ovat olleet yksi speksin parasta antia.

– Kerrankin olen päässyt aidosti työskentelemään monialaisessa ympäristössä. Haastavinta on ollut löytää nykyisessä taloustilanteessa yhteistyökumppaneita produktioon. Myös uusien laitteiden ja tekniikan kanssa työskentely on ollut mielenkiintoista, Karhunen summaa.

Insinööriopiskelijoita lavalla ja lavan takana

Myös lavalla nähtiin insinööriopiskelijaedustusta. Näyttelemisestä ja esiintymisestä nauttiva Mikko Orasuo kertoo olleensa heti myyty, kun kuuli speksistä.

– Ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, tiesin että tässä on pakko olla mukana, Orasuo muistelee.

Orasuon teatteritausta ylettyy yläaste- ja lukioaikoihin ja kansaopistossa vietettyyn vuoteen, jolloin hän opiskeli täyspäiväisesti näyttelemistä. Viime syksynä Orasuo oli mukana teatteri-ilmaisunohjaajaksi opiskelevan kaverinsa lopputyössä.

Orasuon mielestä huikeinta teatteriproduktioissa on yhteinen matka, joka kuljetaan ensimmäisistä treeneistä viimeiseen esitykseen.

– Haastavinta on aktiivinen yleisö, joka tekee oivaltavilla omstarteillaan jokaisesta esityksestä erilaisen.

Maailman ensimmäinen amk-speksi ei jää viimeiseksi vaan speksi 2015 on jo suunnitteilla – omstart!

Teksti ja kuvat: Ulla-Mari Pasala, Insinööriliitto