Leppoisat lähtöloitsut
4.3.2026Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies myöntää, että työmarkkinauudistuksen ajoitus jättää toivomisen varaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies myöntää, että työmarkkinauudistuksen ajoitus jättää toivomisen varaa.
Konsulttiyhtiö aloitti muutosneuvottelut ohjelmistojen ja sulautettujen ratkaisujen palvelualueella.
Valmet Automotive ja Jeti Industries ovat allekirjoittaneet esisopimuksen modulaaristen sähköisten linja-autojen sarjavalmistuksesta Valmet Automotiven Uudenkaupungin-tehtaalla.
Tukes on myöntänyt kemikaaliturvallisuusluvan Kotkaan valmistuvalle akkumateriaalitehtaalle.
Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttama Lestijärven tuulipuisto on valmistunut.
Suomalainen pilvipalveluyhtiö UpCloud avaa datakeskuksen Rennesøyn saarelle Norjaan.
Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät marraskuussa 26,1 prosenttia vuodentakaisesta. Teollisuustuotanto kuitenkin kasvoi.
Outokumpu ja Norsk e-Fuel suunnittelevat kestävän lentopolttoaineen valmistusta terästehtaan vieressä Tornion Koivuluodossa.
Patria ja Saksa sopivat eilen kaksi miehistönkuljetusvaunujen hankintasopimusta.
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 investoi noin 400 miljoonaa euroa kolmeen tuulivoimahankkeeseen.