Ilkka Jokioja ja Marku Koivumäki Patrialta osallistuivat koulutuspäiville.
Toimijoiden vetämissä ryhmissä käytiin läpi työpaikkojen ristiriitatilanteita.
Insinööri-lehti

Teknologiateollisuudella vilkas seminaari

Koulutusseminaari järjestettiin perinteiseen tapaan Helsingin ja Tukholman välisellä laivalla. YTN-toimijoiden ja vajaan 90 luottamushenkilön joukko selvisi matkasta hyvissä voimissa, vaikka sunnuntain välisen yön myrsky riepotteli myöhäisen yön tunteina tuntuvasti alusta.

Perjantai-iltapäivä oli pyhitetty pääasiassa ajankohtaiselle työmarkkinapolitiikalle. YTN:n neuvottelujohtaja Ismo Kokko kävi läpi neuvottelujärjestelmän uudistamisprosessia. Takarajan lähestyessä auki on vielä paljon asioita.

YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari käytti oman puheenvuoronsa käynnissä olevan keskusjärjestöselvityksen avaamiseen. Hän kävi marraskuun Tornin kokouksesta lähtien läpi yksityiskohtaisesti läpi koko prosessin.

– Sanomalehtiä lukemalla saa sellaisen käsityksen, että uusi keskusjärjestö on jo miltei perustettu, logo ja puheenjohtajakin valittu. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Kyse on selvityksestä, joka sekin on aivan alussa, Porokari selvensi.

Politiikkaa vai ei?

Porokarin mukaan tavoitteena on perustaa yksi uusi keskusjärjestö nykyisen kolmen tilalle. Aika näyttää, kuinka hanke onnistuu; Porokarin mukaan asian selvittely ottaa joka tapauksessa aikansa.

Hänen mukaansa mahdollisesta uudesta keskusjärjestöstä on määrä tulla puoluepoliittisesti sitoutumaton. Aiheesta syntyi salissa vilkas keskustelu, kun Porokari väkeä siihen houkutteli.

Luottamusmiehet taittoivat aktiivisesti peistä siitä, sopiiko puoluepolitiikka ammattiyhdistysliiketoimintaan ja edunvalvontaan lainkaan ja jos sopii, millainen rooli sillä pitäisi olla.

Keskustelu on niin monipolvista ja osin jopa kiihkeää, että puheenjohtaja joutui loppuvaiheessa jopa toppuuttelemaan väkeä. Keskustelu jatkui toki myöhemmin laivan käytävillä.

Ristiriitatilanteiden ABC

Suurin osa lauantain tehokkaasta työajasta käytettiin ryhmätyöskentelyyn, joka aiheeksi oli luottamushenkilöiden toiveen mukaisesti valikoitunut erilaisten riitatilanteiden käsittely työpaikoilla.

Välissä Insinööriliiton elinkeinopoliittinen asiamies Petteri Oksa kävi läpi teknologiateollisuuden näkymiä pitkällä aikavälillä. Kuinka ollakaan, Oksan esitys sisälsi myös koosteen neljän suurimman puolueen ohjelmista löytyvistä toimenpiteistä teollisuuden ja etenkin vientiteollisuuden edistämiseksi.

– Uskokaa tai älkää, minä en löytänyt sanaa vientiteollisuus yhdenkään puolueen papereista, hän kertoi.

Kuudessa pienryhmässä käytiin läpi erilaisia riitatilanteita yhden miehen yt-neuvotteluista työpaikkakiusaamiseen. Työ oli niin ripeää ja tulosten esittelyt niin laadukkaita, että alan vastaava asiamies Hannu Takala oli lähes sanaton.

– Aivan huikeaa työskentelyä kaksi päivää. Olette te ihme porukkaa. Kiitos, Takala päätti seminaarin.

Teksti ja kuvat: Jari Rauhamäki, Insinööriliitto