Petteri Oksa varoittaa työnhaun aikarajojen vaikutuksista.
Miika Nousiainen muistuttaa, että Suomi tarvitsee osaajia ja kasvua.
Juhani Nokela antaisi aikaa ulkomaalaisille löytää uutta työtä.
Elina Ahti esitteli kyselyn tuloksia.
Insinööri-lehti politiikka

Suomi näyttäytyy vihamielisenä kansainvälisille osaajille

Liitot haluavat pidentää töiden etsimiseen annettavaa aikaa, jota maan hallitus aikoo rajata.

Maan hallitus valmistelee niin sanottua kolmen kuukauden sääntöä, jonka perusteella ulkomaalaisen olisi lähdettävä Suomesta, jos tämä ei sinä aikana ole saanut töitä. Hallitus kuulee näkemyksiä asiasta tänään.

Insinööriliitto ja Tekniikan akateemiset TEK julkaisi aamupäivästä tutkimuksen, jonka mukaan liki 90 prosenttia ulkomailla syntyneistä tekniikan alan osaajista on huolissaan Suomen maahanmuuttopolitiikasta.

Noin viidesosa kansainvälisistä osaajista ei ole löytänyt uutta työpaikkaa kuuden kuukauden aikana työttömyyden alusta.

– Kun ajattelee hallituksen kaavailemia aikarajoja, viidesosa joutuisi jättämään maan. Tämä on jotakin, mitä meidän ei pitäisi tehdä, sanoi Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa tutkimuksen julkistustilaisuudessa.

Kuusi kuukautta on suhteellisen lyhyt aika edes syntyperäiselle suomalaiselle, joka etsii korkeaa osaamista vaativaa työpaikkaa.

Aikarajaa voi muuttaa

TEKin yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela ehdottaa suoraan, että hallitus pidentäisi aikarajoja esimerkiksi kuuteen kuukauteen kaikille maahanmuuttajille ja erikoisosaajille vielä pidemmäksi, ainakin yhdeksään kuukauteen.

Akavan johtava asiantuntija Miika Sahamies muistutti, että Suomi tarvitsee talouskasvua hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. Jotta Suomi pärjäisi kansainvälisessä kilpailussa, tänne tarvitaan alojen huippuosaajia. Työperäinen maahanmuutto on laskenut kahtena peräkkäisenä vuonna.

Osaajat kiittävät työpaikkoja

Maahanmuuttohalut eivät ole kyselyn perusteella peruuttamattomasti menetettyjä. Suomessa on monia hyviä puolia, ja esimerkiksi moni vastaaja kokee olevansa työpaikalla tasaveroinen Suomessa syntyneiden työntekijöiden kanssa.

Silti reilut 40 prosenttia on kokenut syrjintää hakiessaan töitä Suomessa. Suomen kielen taidon vaatimus on yksi vaikeimmista työllistymisen esteistä.

Kyselyyn vastasi yli tuhat liittojen englanninkielistä jäsentä ja heidän ulkomailla syntynyttä kollegaansa. Tutkimuskysely tehtiin huhtikuussa.

Vastaajista lähes puolet on yliopistokoulutuksen saaneita, ja reilu kymmenes tohtoreita. Yleisimpänä syynä maahanmuuttoon olivat opinnot tai työpaikka. Lähes 70 prosentilla heistä on maassa mukanaan perhe tai puoliso.

Palkansaajien lisäksi myös työnantajat ovat huolissaan maan hallituksen kaavailuista. Muun muassa Teknologiateollisuus ry julkaisi eilen kirjoituksen lakihankkeen seurauksista.

Teksti ja kuvat: Janne Luotola