Nokia valmistaa laitteita datakeskuksiin.
Insinööri-lehti talous

Puolijohdepula vaivaa kuluttajia ja tehtaita

Näytönohjaimia ja muita mikropiirejä valmistetaan liian vähän kysyntään verrattuna.

Insinöörit näkivät tämänkin asian muita aiemmin. Alkutalvesta insinööriyhteisössä Suomessa ihmeteltiin kuluttajakäyttöön tarkoitettujen piisirujen, kuten näytönohjainten, loppumista kaupoista ja hintojen kallistumista.

Ongelmasta kohistiin maailmalla talvella, ja keväällä useat kotimaiset vientiyritykset liittyivät kuoroon. Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi ennen vappua puolijohdepulasta mutta sanoi, ettei se ole vielä keskeyttänyt tuotantoa.

Valmet Automotive ja metsäkonevalmistaja Ponsse kertoivat huhtikuussa puolijohdepulan aiheuttavan keskeytyksiä tuotannossa. Kaivostyökonevalmistaja Sandvik kertoi pulasta maaliskuussa.

Autonvalmistus takkuilee

Useat ulkomaiset autonvalmistajat ovat ilmoittaneet tuotantonsa keskeytyksistä puolijohdepulan vuoksi. Joukossa ovat Audi, BMW, Ford, Honda ja Volvo.

Perinteiset mikrosirujen käyttäjät eli tietokoneiden ja mobiililaitteiden valmistajat, kuten Apple ja Samsung, ovat ilmoittaneet vaikeuksista. Pulan ennakoidaan pahenevan tänä vuonna.

Kuluttajilla sirupula näkyy näytönohjainten loppumisena kaupoista. Kotimaassa toimivat kaupat ovat peruneet yksipuolisesti asiakkaiden tilauksia. Kaupat ovat vedonneet pitkittyneisiin toimitusaikoihin. Kuluttajahinnat ovat noin kaksinkertaistuneet viime syksystä.

Tuotanto kasvaa hitaasti

Puolijohteita valmistavat muun muassa Intel, Qualcomm ja Taiwan Semiconductor Manufacturing TSMC. Vaikka ainakin osa niistä on investoinnit tuotannon kasvuun, tuotannon kasvattaminen kestää. Kokonaan uusien tehtaiden käynnistäminen voi viedä pari vuotta.

Pulalla on monta syytä. Tarjontaa ovat haitanneet koronaviruspandemia, joka hidasti sirujen tuotantoa, ja valmistajat varautuivat tuotannon laskuun. Taustalla on myös logistisia ongelmia ja suurvaltapolitiikkaa.

Kysyntää puolestaan ovat kasvattaneet mikrosirujen tarve entistä useammalla alalla. Puolijohteita tarvitaan kuluttajalaitteiden lisäksi verkkolaitteissa, datakeskuksissa ja teollisuusautomaatiossa. Autot ovat yksi iso tuoteryhmä, johon tarvitaan entistä enemmän laskentatehoa.

Oman lisänsä on tuonut Bitcoin-virtuaalivaluutan louhinta, johon näytönohjaimet soveltuvat hyvin.

Teksti: Janne Luotola
Kuva: Nokia