Insinööri-lehti

Lähde talkoomatkalle Mosambikiin

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK järjestää jälleen tänä vuonna talkoomatkan ammattiliittojen jäsenille. Tänä vuonna matka suuntautuu Mosambikiin. Matka ajoittuu marraskuulle.

Tarkempi ajankohta ja hinta selviävät hakulomakkeesta 1.maaliskuuta alkaen SASKin verkkosivuilla www.sask.fi/toiminta/talkoomatkat. Haku päättyy 15. maaliskuuta ja valinnat tehdään 1. huhtikuuta mennessä.

Matkalle valittavien on oltava SASKin kannatusjäseniä. Jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa. Jäsenmaksuhakemuksen voi jättää samaan aikaan kuin talkoomatkahakemuksen SASKin verkkosivuille.

Matka maksetaan itse

Talkoomatka on osallistujien itsensä kustantama solidaarisuusmatka, jonka ohjelman järjestävät SASKin paikalliset kumppanit. SASK on järjestänyt matkoja muun muassa Nicaraguaan, Dominikaaniseen tasavaltaan, Tansaniaan, Namibiaan, Ghanaan, Uruguayhin, Brasilian Amazonasille ja Nepaliin.

Talkoomatkalle valitaan ammattiliittojen jäseniä, jotka ovat kiinnostuneita kasvattamaan tietämystään kehitysmaiden arjesta ja työelämästä sekä ay-liikkeen kehitysyhteistyöstä. Ryhmät kootaan niin, että niissä on mukana mahdollisimman tasapuolisesti eri ammattialoja ja -liittoja edustavia sekä eri-ikäisiä naisia ja miehiä eri puolilta Suomea.

Matkalaisille järjestetään ennen lähtöä viikonlopun mittainen valmennuskurssi. Lisätietoja talkoomatkasta SASKissa antaa kehitysviestinnän koordinaattori Katri Blomster (etunimi.sukunimi@sask.fi).