Kaupan alan työnantajat ja työntekijät tiivistävät yhteistyötään.
Insinööri-lehti

Kaupan asiantuntijoiden työtä kehitetään

Toukokuussa valtakunnansovittelijan johdolla käytyjen pitkien neuvottelujen päätteeksi kaupan alalle saatiin sovintoesitys, jonka molemmat osapuolet, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Kaupan liitto hyväksyivät 22.5. Syntynyt ratkaisu ei ole YTN:n tavoittelema työehtosopimus, mutta se antaa laajat mahdollisuudet paikalliselle sopimiselle.

– Tiivistämme yritystason vuoropuhelua, johon molemmat osapuolet kannustavat jäseniään, sanoo YTN:n kaupan projektin vetäjä Ville-Veikko Rantamaula. – Pitkän ja raskaan neuvottelurupeaman jälkeen tämä ratkaisu on askel eteenpäin, vaikka se ei olekaan täysin tavoitteidemme mukainen.

Neuvotteluissa löytyi yhteisymmärrys liittojen välisestä yhteistyöstä ja paikallisen vuoropuhelun edistämisestä. Paikallisella tasolla on tarkoitus keskustella YTN:lle tärkeistä teemoista ”ääni” ja ”aika”. Ensimmäinen teema pitää sisällään henkilöstön edustusjärjestelmän kehittämistä ja ylempien toimihenkilöiden osallistumismahdollisuuksien lisäämistä yrityksen sisällä. Toisen teeman sisällä keskustellaan työaikakysymyksistä, työssäjaksamisesta ja työhyvinvoinnista.

Molemmat osapuolet voivat tuoda paikallisella tasolla esiin tärkeäksi katsomiaan aiheita.

– Työaikaan liittyvät kysymykset ovat meille tärkeitä. Alan ylemmät toimihenkilöt tekevät lähes 200 tuntia ylitöitä vuodessa, mikä on YTN:n sopimusaloja vertailtaessa kärkipäätä, muistuttaa YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi. – Työaikalakia noudatetaan alan ylempien osalta ainoastaan 10,6 prosenttiin ja muun muassa tähän epäkohtaan on tarkoitus hakea yritystasolla ratkaisuja.

– Parhaimmillaan yritystason keskustelut johtavat siihen, että toimimattomia käytäntöjä uudistetaan, käynnistetään erilaisia kehittämisprojekteja tai saadaan aikaan paikallinen sopimus, Rantamaula pohtii. – Erityisesti toivomme kiinnitettävän huomiota johtamisen kehittämiseen sekä työssäjaksamiseen, sillä alan ylemmät toimihenkilöt tekevät sitoutuneesti työtään melkoisten tulospaineiden keskellä.

– Annamme nyt täyden työskentelyrauhan paikalliselle vuoropuhelulle yritysten ja ylempien toimihenkilöiden välillä. Osassa alan yrityksissä nämä keskustelut käynnistyvät lähiaikoina ja seuraamme niiden etenemistä tiiviisti, Rantamaula sanoo.

Ratkaisun myötä YTN osallistuu työmarkkinakumppanina Kaupan liiton käynnistämään tulevaisuusohjelmaan, jonka kautta osaltaan kehitetään alan asiantuntijatyötä. Yhteistyön valmistelu käynnistetään välittömästi ja ohjelma valmistuu vuoden 2018 puolella. Ohjelman yhtenä osiona ovat työmarkkinat, jossa arvioidaan alan asiantuntijatyön muutoksia ja mitä se vaatii työmarkkinoilta.

– Lähdemme tähän työhön tosissamme, jotta saamme alan asiantuntijoiden asemaa parannettua. Yhtä tärkeää on luottamuksen rakentaminen kaikilla tasoilla, johon ohjelmatyö on hyvä väline, Kauppi sanoo.

Alan jäsenistä koostuva kaupan kehittämisryhmä kokoontuu aktiivisesti jatkossakin keskustelemaan tilanteesta ja ohjelmatyön etenemisestä.

Teksti: YTN
Kuva: Shutterstock