Mikko Valtee sähköistää perinteisesti dieselillä toimivia työkoneita.
Insinööri-lehti tekniikka

Kaivosalan tulevaisuus piiloutuu maan alle

Sandvikilla tarvitaan osaajia työkoneiden sähköistämiseen ja digitalisoimiseen.

Tampereen Myllypurossa on kirkas, luminen talvipäivä. Kallioperään johtavan rampin takaa aukeaa maanalainen luolasto, jossa lämpötila on tasaisesti noin 15 astetta.

Ensimmäisenä tulija kohtaa maan alla toimistotilat. Niiden ohitse laskeudutaan jyrkkään ja kaarevaan tunneliin, joka sukeltaa kaivoskonevalmistajan Sandvikin testikaivoksen uumeniin 40 metrin syvyyteen.

– Tänne eivät pääse edes kaikki työntekijämme. Kulkuoikeudet vaativat turvallisuuskoulutuksen, kertoo oppaana toimiva sähköistämisen tutkimustiimin vetäjä Mikko Valtee.

Luolan tummien seinien keskellä lepää pysähtyneenä matala, seitsemän tonnin Automine-konseptilastari. Tutkimusinsinööri Samuli Verho on tarkistamassa Kanadasta palautetun laitteen toimintaa.

– Tässä on ikään kuin tuntoaisti, sillä se tarkkailee jatkuvasti, mitä ympäristössä tapahtuu. Siinä on myös automaattinen kauhantäyttö. Ja tietysti sähköinen voimansiirto, Verho kertoo.

Seitsemän tonnin lastari tarkoittaa konetta, joka pystyy kauhallaan nostamaan seitsemän tonnin hyötykuorman. Lastari näyttää juuri nyt ihmeen puhtaalta kuraisessa tunnelissa keskellä.

– Kaivoskoneet saattavat olla jo kuukaudessa ihan ikälopun näköisiä, vaikka ne olisivat uusia. Mutta ne on suunniteltu kestämään kaivoksissa vallitsevia oloja, Valtee sanoo.

Sandvikin Automine-konseptia kokeillaan Tampereen testikaivoksella.
Sandvikin Automine-konseptia kokeillaan Tampereen testikaivoksella.

Tie vie syvemmälle

Maan alla työskentelee parhaillaan noin 70 henkeä, kukin eri tehtävissä. Suuri osa on testaamassa erilaisia koneita, Valtee kertoo. Ruuhkaista ei kuitenkaan ole, sillä ihmiset hajautuvat yli viiden kilometrin mittaiseen testiluolastoon suhteellisen tasaisesti.

– Kaikki, mitä louhitaan, louhitaan tarpeeseen. Useiden testien jälkeen tunnelin pää on porattu niin juustoksi, että se on pakko räjäyttää.

Katosta tiputtelee vettä paikka paikoin. Maa on mutainen, ja paikoin lilluu lätäköitä. Kalteva lattia ohjaa vettä pieniksi puroiksi aina johonkin suuntaan. Tällaista maan alla on.

– Joistakin kaivoksista pumpataan vettä ihan yhtä paljon kuin siirretään kiveä, Valtee toteaa.

Juuri nyt on käynnissä koeporauksia. Kaikki tehtaalla valmistettavat maanalaisen kaivostoiminnan poralaitteet testataan täällä alhaalla ennen kuin ne toimitetaan asiakkaalle. Luolan peräseinistä kantautuu tasainen jyrinä. Porauksen jälki on yllättävän siistiä. Pölyä ei nouse, sillä pora sekoittaa sen välittömästi veteen.

Tukalampiakin oloja maailmalla on. Testikaivoksessa on erityinen kammio, jossa koneita voidaan koetella äärimmäisissä oloissa.

– Maailman syvimmissä kaivoksissa saattaa olla 60 astetta lämpöä. Pöly ja kosteus ovat aina läsnä. Täällä voidaan kohdistaa koneisiin kaikkea niistä.

Noustaan ylös mukavampiin tiloihin.

Pora tekee reikiä tunnelin seinään.
Poraaja tekee testiporauksia Sandvikin testikaivoksella Tampereella.

Kaivos toimii simulaatiossa

Valteen tehtävänä on rakentaa demonstraattoreita, täysikokoisia koneita, jotka osoittavat jonkin teknologisen idean toteuttamiskelpoisuuden käytännössä. Hänen tiiminsä keskittyy sähköistämiseen.

– Demonstraattorit ovat suolaa tässä hommassa: ei tarvitse spekuloida, toimiiko kone tässä ympäristössä. Me voimme täällä testikaivoksessa osoittaa sen käytännössä.

Tie teknologiakehityksen alkamisesta valmiiksi tuotteeksi kestää kolmesta viiteen vuotta koneiden ja laitteiden kohdalla, mutta algoritmimuutokset käytössä oleviin koneisiin voidaan tehdä viikoissa.

Sähköistämisen rinnalla kaivoskoneet ja kaivokset digitalisoituvat. Koneet keräävät omaa dataansa, ja kaivoksen järjestelmä kokoaa koneiden keräämää dataa yhteen.

– Dataa tulee enemmän kuin kukaan pystyy käsittämään, mutta se, mikä siitä on arvokasta, on se kultamuna. Sitä tarvitaan ennusteiden tekemiseen ja päätöksenteon tueksi.

Kaivoksen toimistotilojen demohuoneessa näkyy kolmiulotteista mallinnusta kaivoksesta kaivoskoneen lasertutkan piirtämänä. Tutkan avulla työkoneet pystyvät tekemään louhinnan sentin tarkkuudella.

Uusien teknologioiden hyödyntäminen johtaa lopulta kaivoksen toiminnan tehostamiseen. Erilaisilla mallinnuksilla voidaan simuloida olemassa olevien kaivosten tuotantoa Sandvikin uusimmilla teknologioilla.

– Simulointien perusteella voidaan laskea, kuinka monta euroa kaivosyhtiö kuluttaa louhittua malmitonnia kohti.

Työtuoli ja näytöt, joilla näkyy kaivoskoneiden toiminta
Sandvikin Automine-konseptissa työntekijä operoi kaivoskoneita etäyhteyden päästä.

Investointi tuo työpaikkoja

Sandvik investoi helmikuussa julkistetun Swift 25 -ohjelman nimissä tutkimukseen ja kehitykseen 50 miljoonaa euroa. Osa panostuksista näkyy Tampereella, johon arvioidaan syntyvän seuraavien vuosien aikana sata uutta työpaikkaa. Töihin tarvitaan sähköistymisen ja digitalisaation osaajia.

– Monet, jotka ovat tehneet kuluttaja-applikaatioita tai pilvipalveluita, eivät ehkä tajua, että heidän taitojaan tarvitaan täälläkin.

Ohjelman tavoitteena on muun muassa puolittaa kaivosteollisuuden päästöt puoleen nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Sähköistyminen on yksi keino. Kaivoksella kuuluu tasainen hurina, joka syntyy ilmanvaihdosta. Kun dieselkoneet vaihtuvat akkukäyttöisiin, ilmanvaihdon määrä voi puolittua tavallisesta, mikä vähentää päästöjä sekä energiankulutusta ja kuluja.

Swift-ohjelmaa on rahoittamassa Business Finland, ja yhteistyökumppanina toimii VTT. Ohjelmassa testataan muun muassa ratkaisuja, jotka kytkevät kaivoksen laitteet yhteen 5g-verkkoon ja tähän pohjautuvia tekoälysovelluksia.

Sandvikilla on 14 000 työntekijää 150 maassa. Pääkonttori on Ruotsissa. Suomessa yhtiö työllistää yhteensä 2 500 henkeä, joista 1 400 työskentelee Tampereella. Parasta Tampereen Myllypuron toimipaikassa on kova, kallioinen tontti, johon on saanut louhia.

– Tällaista ei saa nykyään enää mistään, Valtee naurahtaa.

Esittelykierros on nyt ohi, ja Valtee kertoo palaavansa toimistolleen. Sinne ei ole kuin 50 metrin matka kaivoksen ovelta.

Teksti ja kuvat: Janne Luotola