Triplan hotelli kasvaa korkeutta nopeasti heinäkuussakin.
Rakennustyöt olivat täydessä vauhdissa huhtikuussa.
Kauppakeskuksen liukuporrasaukot ovat kaarevia.
Kauppakeskuksessa on jo valmiina mallitila.
Työmaatoimistossa on lähes 200 työntekijää ja neljä johtajaa.
Insinööri-lehti

Jättiläismäinen työmaa nousee veden alta

Yksi Suomen kalleimmista rakennushankkeista poikkeaa monella tavalla perinteisistä työmaista.

Värikäs konttimeri ulottuu laajalle alueelle Helsingin Pasilassa ja tuo mieleen etäisesti pienkerrostalokorttelin. Kysymys ei ole kuitenkaan uudesta asuintalosta vaan Triplan työmaatoimistosta, jossa hyörii lähes 200 toimihenkilöä ja poikkeuksellisesti neljä johtajaa.

– Haluamme olla yhtä Tripla-porukkaa. Yhteishenki on ehkä tärkein asia, jonka avulla jaksaa paiskia töitä monta vuotta, kertoo rakennuttamisen johtaja Jarkko Pakkala YIT:ltä.

Toimiston taustalla nousee kolmen toistakymmentä kerrosta korkean korttelin työmaa. Keskelle Pasilaa nousee kauppakeskus, pysäköintilaitos, uusi joukkoliikenneasema, asuntoja, hotelli ja toimistoja.

Työmaalla häärii työmaatoimisto mukaan lukien kiivaimmillaan lähes 1 300 työntekijää vuoden lopussa ja ensi vuoden alussa. Tähänastinen huippu saavutettiin kesäkuussa, kun työmailla ahkeroi yli 1 100 työntekijää. Heinäkuu on hiljaisempi.

Insinöörien osuus työmaatoimiston väestä on vähintään puolet, mutta se on normaalia rakennushanketta vähäisempi. Tripla työllistää tavallista enemmän markkinointi- ja viestintäväkeä.

Tripla on rahalliselta arvoltaan yksi maan suurimmista rakennushankkeista. Tripla-hankkeen kokonaisarvo on 1,1 miljardia euroa.

Rakennusaika minimoitiin

Hanke kestää Pakkalan laskujen mukaan noin 6,5 vuotta kaavan valmistelusta laskien. Hän pitää aikataulua nopeana.

– Alun perin pelkän aseman rakennusaika olisi ollut kuusi vuotta, mutta nyt se saatiin puolitettua kolmeen vuoteen, kun tehtiin väliaikainen asema, Pakkala laskee.

Pakkala uskaltaa arvioida, että teknisesti vaativimmat työt on saatu jo tehtyä.

– Pysäköintilaitoksen perustusrakenteet olivat hankalimmat, kun mentiin 20 metriä pohjaveden alapuolelle, ja Pasilan aseman rakenteiden vahvistaminen oli teknisesti haastavaa.

Iso kokonaisuus on ollut pakko pilkkoa urakoiksi. Kumppanit valittiin huolella ja sidottiin sopimuksellisesti tiukasti aikatauluun ja laatuun.

– Olemme pyrkineet siihen, ettemme osta suuria vaan pieniä kokonaisuuksia, jotta yhdellä taholla ei ole liian isoa osuutta asiasta. Se minimoi riskin, ettei kumppanilla olekaan resursseja hoitaa osuuttaan, Pakkala selittää.

Pasila kasvaa

Tripla on Keski-Pasilan rakentamisen ensimmäinen vaihe. Keski-Pasilasta on tarkoitus tulla elinvoimainen keskus, jossa työskennellään, asutaan ja vietetään vapaa-aikaa. Pasilassa on nyt 23 000 työpaikkaa ja 10 000 asukasta, ja vuonna 2040 tavoitteena on 50 000 työpaikkaa ja 30 000 asukasta.

Asema ja sen yhteydessä toimiva kauppakeskus avaavat ovensa jouluksi 2019. Vuotta myöhemmin valmistuvat hotelli, toimistotilat ja asunnot.

– Olen hyvin tyytyväinen. Me olemme aikataulussa ja kustannuksissa tavoitteessa. Lisäksi kauppakeskuksen tilojen vuokraus on hyvällä mallilla, Pakkala tiivistää.

Uudistuksen yhteydessä rakennetaan myös läntinen lisäraide, joka sujuvoittaa koko maan junaliikennettä. Vaikka 1,5 kilometrin mittaisen lisäraiteen rakentaminen alkoi jo vuonna 2015, se avataan liikenteelle vasta vuonna 2020.

Myöhemmin Keski-Pasilaa laajennetaan pohjoiseen ja etelään. Kauppakeskuksen eteläpuolelle suunnitellaan tornialuetta, jonka suunnittelukilpailun tulokset paljastetaan syksyllä. Rakentaminen pääsee alkuun vuosien 2020–2021 aikana.

Teksti ja kuvat: Janne Luotola, Insinööriliitto