Juutinrauman silta osoittaa, kuinka kytkeytyneitä Pohjoismaat ovat toisiinsa.
Tommi Grönholm nostaa kestävän kehityksen insinöörien tehtäväksi.
Insinööri-lehti talous

Insinöörit haluavat avata Pohjoismaiden rajat

Koronakriisiä seuraava jälleenrakennus pitää pohjoismaisten insinöörien mielestä saada vauhtiin.

Pohjoismainen insinöörijärjestö Association of Nordic Engineers Ane on esittänyt eilen julkilausuman talouden avaamisen puolesta. Lausunto on osoitettu Pohjoismaiden työ- ja elinkeinoministereille.

Maiden hallitukset ovat tehneet koronavirusepidemian vuoksi rajoituksia, jotka ovat vaikeuttaneet teollisuuden toimintaa ja ihmisten liikkumista. Ane haluaa palauttaa Pohjoismaat yhtenäiseksi markkina-alueeksi ja vapauttaa sen sisällä ihmisten liikkumisen.

– Yhteiskunnassa on toki huolehdittava siitä, että koronavirus ei rajoitusten purkamisen seurauksena lähde leviämään merkittävällä tasolla uudestaan, tiivistää Insinööriliiton järjestöjohtaja Tommi Grönholm.

Grönholm toimii pääsihteerinä kotimaisten insinöörijärjestöjen yhteisessä Engineers Finland -järjestössä, joka edustaa Suomea Anessa.

Talouden pitää toipua

Ane suosittaa, että ministerit edistävät vihreän teknologian käyttöönottoa, kiertotaloutta, liikenteen hiilipäästöjen vähentämistä, energian painottamista sähköön ja fossiilisista raaka-aineista luopumista. Tähän tarvitaan teknologista tutkimusta ja tekoälytutkimusta sekä jatkuvaa oppimista työelämässä.

– Anen näkökulmasta olennaista on katsoa aikaan pandemian jälkeen ja keskittyä toipumisen turvaamiseen. Muutoinkin insinöörien rooli painottuu nähdäkseni pandemian jälkeiseen jälleenrakennukseen, Grönholm luonnehtii.

Yksityisyydestä ja tietosuojasta pitää julkilausuman perusteella pitää kiinni samalla, kun epidemiaa yritetään suitsia teknologisilla työkaluilla. Samalla Pohjoismaiden toivotaan houkuttelevan alueelle kansainvälisen digitaalisen osaamisen keskittymän.

Kestävä kehitys häämöttää

Koronakriisi on kohdistanut huomion vakavaan sairauteen, mutta maailmalla on yhä ratkaisemattomia pitkäaikaisia ongelmia. Lyhyellä aikavälillä Grönholm pitää Anen tavoitteista tärkeimpänä pohjoismaisen kiertotalouden määrittämistä.

– Suuressa mittakaavassa merkittävin esitys on tehdä Pohjoismaista kokonaisuutena edelläkävijä, kun siirrytään kohti kestävän kehityksen yhteiskuntia.

Talousuutiset ovat keväällä olleet voittopuolisesti huonoja. Grönholm tulkitsee, että laskusuhdanteesta tulee ohimenevä.

– Lomautusten määrä on kasvussa, joka mielestäni indikoi sitä, että nousun uskotaan olevan lähellä. Muutoinhan työsuhteita irtisanottaisiin.

Vaikutuksen näkee silloilla

Ane pitää Tanskan ja Ruotsin yhdistävää Juutinrauman siltaa esimerkkinä siitä, kuinka yhteinen infrastruktuuri lujittaa Pohjoismaista yhteistyötä.

Julkilausumassa ei mainita Haaparannan ja Tornion välistä siltaa, joka on havainnollistanut rajojen sulkemisesta koituvia ongelmia. Kaksoiskaupungin asukkailla on ollut keväällä vaikeaa, kun Suomen ja Ruotsin välinen raja on ollut pitkälti kiinni.

Pohjoismaisen yhteistyön lisäksi Ane kannustaa aktiiviseen eurooppalaiseen yhteistyöhön. Vaikka Pohjoismaat joutuvat nettomaksajan asemaan, ne hyötyvät eurooppalaisesta yhteistyöstä ja yhteisistä markkinoista.

Teksti: Janne Luotola
Siltakuva: Robert Andersson/Mostphotos