Myös iäkkäillä on tilaa ja tarvetta suomalaisilla työmarkkinoilla.
Insinööri-lehti työelämä

Ikä vaikeuttaa työnhakua

Työpaikat ja koko yhteiskunta kaipaavat asenteiden muutosta, jotta ymmärretään kaikenikäisten tarvetta ja kokemusta työyhteisöissä.

Insinööriliitto selvitti alkukesällä 50–70-vuotiaiden jäsentensä tilannetta työelämässä. Selvityksessä kysyttiin muun muassa heidän työssä jaksamisestaan, eläkkeelle siirtymisen ajankohtaansa ja työttömyyttä.

Liiton selvityksen mukaan konkarien päätyminen työttömiksi johtuu useimmiten tuotannollistaloudellisin perusteista. Selvityksessä kolmannes korosti omasta kokemuksestaan, että irtisanominen kohdentui heihin nimenomaan ikänsä vuoksi.

Itse irtisanoutuneita vastaajista oli 15 prosenttia, ja heidän perusteinaan olivat esimerkiksi terveydelliset ja työssäjaksamisen syyt. Insinööriliiton vastaavan tutkija Elina Ahdin mukaan perusteet liittyvät jopa loppuun palamiseen.

– Riski työttömyyteen kasvaa, kun ihmiselle tulee ikää. Se heijastuu myös siihen, että uskooko hän itse uudelleen työllistymiseen, Ahti kertoo.

– 60 vuotta täyttäneistä yli 70 prosenttia näkee, etteivät tule löytämään uutta työtä, jos jäävät työttömäksi.

Työttömillä synkkiä mietteitä

Liiton kyselyn vastaajien mielestä uuden työn löytämistä vaikeuttaa ikäsyrjintä: peräti 86 prosenttia oli sitä mieltä, etteivät he tule enää löytämään uutta työtä.

–Se on murheellinen lukema, sillä heilläkin olisi vielä vuosi työelämässä jäljellä, Ahti sanoo.

Iäkkäät työnhakijat kertoivat, etteivät ole saaneet kutsua työhaastatteluun tai haastattelussa heille sanottiin, että ovat liian vanhoja työpaikkaan.

– Monet vastaajista oli sitä mieltä, että tarvetta on anonyymille työnhaulle, jossa ikätietoa ei tarvitse heti alkuun kertoa.

Töitä on myös tarjolla

Vastaajissa osa yli 50-vuotiaita oli löytänyt työttömyysjakson jälkeen uuden työpaikan. Heistä neljä kymmenestä löysi työpaikan julkisen työpaikkailmoituksen kautta. Miltei kolmannes löysi sen tuttavien eli verkostojen kautta.

Uudelleen työllistyneistä kolmen neljästä työ vastaa omaa osaamistaan. Joka toinen on tinkinyt palkkatavoitteistaan, ja 37 prosenttia on osallistunut lisäkoulutukseen.

Syrjintää on puututtava

Vastaajat kertoivat ehdotuksia, miten tilanteesta päästään eteenpäin.

– Ikäsyrjintä on laaja ilmiö, johon toivotaan tuntuvia sanktiota, jotta sitä saadaan kitkettyä työmarkkinoilta.

Ahdin mielestä työvoimapalveluja pitää suunnata paremmin, jotta jokaiselle tarjotaan oikeanlaisia työpaikkavaihtoehtoja ja lisäkoulutusmahdollisuuksia.

– Koska kyse on ryhmästä, joilla on suurempi riski työttömyyden pitkittymiseen, olisi hyvä, jos työttömyysvapaaseen liittyvän aktiivisen työnhaun voi aloittaa heti, kun tieto mahdollisesta irtisanomisesta tulee.

Insinööriliitto on mukana Akavan Konkarit-kampanjassa, jonka tavoite on yli 55-vuotiaiden työllistymisen edistäminen ja ikäsyrjinnän vähentäminen.

Teksti: Kirsi Tamminen
Kuva: Barbro Wikström /Mostphotos