Janne Tuominen esittelee Tampereen toimipisteellä käsilaserhitsausta.
Insinööri-lehti tekniikka

Hitsausinsinööriksi monimuoto-opinnoilla

Metalliteollisuus on koneiden, yritysten ja työntekijöiden välistä kilpajuoksua, jossa kouluttautuminen kannattaa kesken työuran.

HT-laserin avainasiakaspäällikkö Janne Tuominen käy asiakkaiden kanssa läpi mahdollisuuksia, millaisia rakenteita metallista voi valmistaa. Tekniikka kehittyy nopeasti: lujien terästen käyttö yleistyy, laserhitsaaminen onnistuu nykyään käsin, metallin tulostaminen kasvaa ja vanhojen särmäyskoneiden läpimenoajat nopeutuvat etäohjelmoinnin ansiosta.

Samaa vauhtia kasvaa myös osaamisen tarve. Siksi 17 vuotta samalla työnantajalla työskennellyt Tuominen suoritti vuoden kestäneen IWE-tutkinnon eli kansainvälisen hitsausinsinöörin tutkinnon.

– On meidän suomalaisten elinehto, että olemme huomenna parempia kuin tänään.

Koulutuksen järjesti ammatilliseen koulutukseen keskittynyt Taitotalo. Tuominen oli oma-aloitteisesti pyytänyt koulutukseen pääsyä työnantajaltaan, joka maksoi koulutuksen.

– Se on aika arvokas koulutus. Siihen menee lisäksi työ- ja matka-aikaa sekä hotelliöitä. Eli se oli aika iso sijoitus yritykseltä.

Koulutus kesti vuoden

Tuominen perheineen asuu Kangasalla. Vuoden mittainen monimuotokoulutus järjestettiin osittain lähitapaamisina Helsingissä, jossa opiskelija vietti opiskeluviikot hotellissa. Arkipäivät kuluivat etätöissä ja -illat opinnoissa.

– Tentit olivat todella vaativia. Tentit tulevat ulkopuoliselta toimijalta, eikä niitä palauteta. Ne joko menevät läpi tai eivät mene. Kaikki menivät silti kerralla läpi lukuun ottamatta yhtä tenttiä, jonka uusin kerran.

Viikonlopuiksi hän pääsi kotiin ja pystyi hoitamaan tehtäviään muun muassa poikien jääkiekkovalmentajana.

Hitsausinsinöörin koulutukseen kuului lähes 500 tuntia opiskelua hitsaamisesta, metallurgiasta, standardeista, menetelmäkokeista, lujuuslaskennasta, koordinoinnista ja tarkastamisesta.

– Minusta on tullut työpaikalla nyt tietosanakirja, jolle aina soitellaan, kun on kysymyksiä, hän naurahtaa.

Korkein kansainvälinen hitsausinsinöörin tutkinto täydentää Tuomisen kone- ja tuotantotekniikan insinöörin koulutusta. Hän on suorittanut myös lean six sigma black belt -koulutuksen.

Osaaminen lisäsi vastuita

Tuominen toimi yrityksessä aiemmin muun muassa tutkimus- ja kehityspäällikkönä. Koulutus toi hänelle uusia vastuita työnantajalta.

– Ennen kaikkea koulutus antoi syvällistä tietoa metallien käsittelystä, mutta pystyn nykyään esimerkiksi seuraamaan hitsaajien pätevöittämistä ja varmistamaan, että asiat tehdään standardien mukaisesti.

HT-laser on kotimainen metalliteollisuuden sopimusvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Keuruulla ja tehtaista seitsemän kotimaassa ja yksi Puolassa. Asiakkaita on tuhatkunta, joista suurimpia ovat Ponsse, Sandvik, Valmet ja Wärtsilä.

Teksti: Janne Luotola
Kuva: Niina Koivuniemi, HT-laser