Autot keräävät nykyään valtavasti tietoa niiden kunnosta ja käytöstä. Tiedot ovat usein käytettävissä vain merkkihuollossa, joka voi olla suhteettoman kallis. Tulevaisuudessa autonomistaja voi kilpailuttaa huoltonsa, sillä data on jaettavissa kaikille huoltamoille.
Näin visioidaan Euroopan unionin datasäädöksessä, joka velvoittaa yritykset toimittamaan esineiden internetiin kytkettyjen laitteiden tuottamaa dataa käyttäjälle. Säädös on yksi unionin datalainsäädäntöpaketin viidestä aloitteesta.
Nykyään erilaiset anturit keräävät dataa käyttäjistä yrityksille, mutta mitattavalla käyttäjällä on heikot mahdollisuudet saada tietoonsa itsestään kerättyä tietoa. Myös tietojen luovuttaminen eteenpäin on vaikeaa, vaikka käyttäjä haluaisi.
Ihmisten lisäksi pk-yritysten mahdollisuudet saada käyttöönsä henkilödataa paranevat. Samalla selkiytetään tekoälyn käyttämisen sääntöjä, minkä uskotaan lisäävän tekoälyn soveltamista julkisella sektorilla.
Hyöty irti Suomessa
Sitra pitää EU:n datalainsäädäntöpakettia isona mahdollisuutena kotimaisille pk-yrityksille. Tiistaina julkistettu työpaperi ennustaa, että reilujen sääntöjen ansiosta markkinoille pääsevät muutkin yritykset kuin kansainväliset jättiläiset, kuten Facebook tai Google.
Datan jakamista eri osapuolten välillä voi verrata taannoiseen gsm-standardin keksimiseen, kun puhelimen käyttäjä pystyi soittamaan toisen operaattorin liittymää käyttävälle tuttavalleen.
Sitra kannustaa kotimaisia yrityksiä osallistumaan yhteisten sääntöjen ja standardien kehittämiseen. Mitä aiemmin yritykset ovat liikkeellä, sitä suuremmassa etulyöntiasemassa ne ovat markkinoilla.
Samalla Sitra varoittaa, että datatalous tulee lisäämään pulaa it-alan ammattilaisista. Alalle tarvitaan lisää koulutusta.
Teksti: Janne Luotola
Kuva: Wavebreakmedia/Mostphotos