”Kyllä ennen oli paremmin”

”Nykypäivän avuton nuoriso..”, ”Enää ei osata edes..”, ”Tästä ei hyvä seuraa.” Edellä mainitut ovat tuttuja lauseita kaikille, sukupolvesta riippumatta. Ennen vaan oli asiat hyvin, jos kulloinenkin nuori sukupolvi uskoo edeltäjäänsä.

Miten hyvin onkaan ollut aikojen alussa, jos ennen on aina ollut paremmin? Totuus on toki toisenlainen, mutta miksi totuudella ruokkia ihmislapsen uskoa hyvään nykyisyyteen ja parempaan tulevaisuuteen.

Näitä ajatuksia herätti äskettäin Tampereen Insinöörien ja muiden pirkanmaalaisten akavalaisten toimijoiden järjestämä seminaari, jossa professori Esko Valtaoja auttoi ymmärtämään, miten väärässä suuri enemmistö ihmisistä onkaan katsoessaan menneeseen ja tulevaan.

Esimerkiksi voi ottaa Suomen talouskasvun vuodesta 1900 nykypäivään. Mitä suuri osa meistä haluaa muistaa aiheesta, millä reilun vuosisadan aikaisilla tapahtumilla mässäilemme? Korostammeko BKT:n vääjäämätöntä kasvua vai olemmeko päättäneet muistaa 90-luvun ja 2008 nytkähdykset – sekä 30-luvulta löytyvän Suuren laman.

Jos valitsemme ajattelumme pohjaksi talouden notkahdukset, näemmekö silloin suurta menestystarinaa ollenkaan?

Insinöörikunnan panostus on ollut avainasemassa, kun innovaatioiden avulla on saatu aikaan tämä suoranainen ihme. Herää televisio-formaatista tuttu kysymys: Pitääkö olla huolissaan, kun ammattikuntamme on luonut menestystarinan, jolle ei faktojen valossa ole loppua näköpiirissä?

Samaa on tapahtunut koko ihmiskunnalle. Tieteen avulla talouskasvu on lähes räjähtänyt alkaen teollisesta vallankumouksesta. Edellinen lause saattaa houkuttaa mieleen meille usein syötetyn lauseen, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Taloustutkimuksen UM:lle tekemästä tutkimuksesta vuodelta 2015 käy ilmi, miten väärässä tämänkin mielikuvan kanssa olemme. Vain 11 prosenttia suomalaisista tietää, että äärimmäisessä köyhyydessä elää nykyisin vähemmän ihmisiä kuin vuonna 1990 – huikea enemmistö eli peräti 76 prosenttia luulee äärimmäisen köyhyyden lisääntyneen maailmassa.

Sukupolvi toisensa jälkeen vain haluaa katsoa menneeseen kaiholla, tosiasioista välittämättä. Tällä hetkellä pinnalla on etenkin 80-luvun erinomaisuus. Lieneekö syynä kaipuu omaan nuoruuteensa ja sen tuomaan voimaan, kun kaikki oli
vielä mahdollista.

Mieltä valaisseen seminaarin jälkeinen aamu alkoi paluulla arkeen. Aamulehti kilahti postiluukusta ja kuin tilauksesta pyrki sammuttamaan tunnetta paremmasta ihmiskunnan tulevaisuudesta etusivun pääuutisellaan: ”Ruotsi on kukoistanut kauan, uhkana hyvä olo”.

Taas oli löytynyt yksi professori kertomaan sitä, mitä haluamme kuulla. Vai olisiko aika jo katsoa maailmaa faktojen perusteella ja olla ihan vaan tuntematta syyllisyyttä hyvästä olosta, joka sen ymmärryksestä kumpuaa. Valtaojaa lainatakseni: ”Emme edelleenkään tiedä minne me tai maailmankaikkeus matkaamme, mutta ei ole mitään syytä olla taittamatta taivalta iloisin mielen.”