Pohdimme poikien kanssa viikolla isänmaallisuuden syvintä olemusta. Rehellisesti sanoen sävy oli aika ilkeä. Sievänen sen aloitti muistelemalla Sillanpään marssilaulun sanoja, joissa muun muassa todetaan ”kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa”.
Moni armeijan käynyt tuntee marssin ja sen sanat kuin omat taskunsa. Sitä on nuorena miehenä hoilattu Hangosta Petsamoon; Kontiolahdella, Huovinrinteellä, Hiukkavaarassa, Parolassa ja vaikka missä. Marssin tahtiin ja marssiessa, kuinkas muuten.
Sieväsen muistin mukaan marssilaulua keksittiin sodan aikana käyttää muuhunkin tarkoitukseen kuin puolustustahdon ylläpitämiseen. Yllä oleva värssynpätkä nimittäin ilmestyi pilapiirrokseen, jossa joku tunnettu henkilö soutaa sotaa pakoon veneellä Pohjanlahden yli Ruotsiin.
* * *
Porukalla siinä todettiin, että pienin muutoksin ja taiteellista vapautta käyttäen kyseinen pilapiirros on jälleen ajankohtainen. Ei siihen nyt soutuvenettä ja uhkaavaa myrskymaisemaa tarvitsisi piirtää, kyllä siihen riittäisi leppoisa ja aurinkoinen kesäsää, ajoneuvoksi vaikka suihkukone tai vaikka limusiini.
Autossa tai lentokoneessa istuu tietenkin pankkiiri ja suursijoittaja Björn Wahlroos, joka on toteuttanut uhkauksensa ja muuttanut kirjansa Ruotsiin. Julkisuudessa olleiden spekulaatioiden mukaan kotimaa vaihtuu verotuksellisista syistä.
Björnille ja hänen perillisilleen jää sukanvarteen muutamia kymmeniä miljoonia enemmän, kun ei tarvitse maksaa esimerkiksi perintöveroja Suomeen. ”Kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa…”
* * *
Ainahan Suomesta on Ruotsiin lähdetty, kuka mistäkin syystä. Soutuveneen mies pelkäsi sodan aikana henkensä puolesta, mikä sai hänet tarttumaan airoihin. Ei kai moista temppua voi kovin isänmaallisena pitää, mutta minkä ihminen pelolleen voi.
Nieminen siinä ykskantaan totesi, että pelkohan se pankkiiri Wahlroosinkin Ruotsiin ajaa, meinaan rahojen menettämisen pelko. Kun verosuunnittelu ja jopa veronkierto on yhteiskunnassa pop, ei sellaista pelkoa ihmisestä tarvitse hakulla ja vasaralla esiin kaivaa, kyllä se pulpahtaa pintaan ilmankin.
Ei kai moista muuttoa voi kovin isänmaallisena pitää, mutta minkä ihminen rahanahneudelleen voi.
* * *
Ja lähdettiinhän sitä länsinaapuriin tässä välissäkin, ja sankoin joukoin. 1960-luvulla sadattuhannet sotien jälkeen syntyneet nuoret miehet ja naiset keräsivät vähäiset kamppeensa ja muuttivat lahden yli Ruotsiin.
Pelolla ja ahneudella ei tässä muutossa ollut sijaa, rahalla kylläkin. Kun isänmaalla ei ollut tarjota kaikille työtä ja toimeentuloa, leipää oli lähdettävä hakemaan sieltä, missä sitä oli tarjolla. Ruotsalaiset tehtaat ja sairaalat tarvitsivat ahkeria ja osaavia käsipareja, meillä oli niitä yli oman tarpeen.
Suomalaiset ovat siis olleet rakentamassa ruotsalaista hyvinvointia, mutta porukalla tulimme siihen tulokseen, että ei kai siinä tilanteessa syntymämaan jättämistä voi kovin epäisänmaallisena pitää.
