Olen urheiluihminen. Pikkupojasta lähtien olen sekä urheillut että seurannut eri lajeja tiedotusvälineistä. Oma urheilumenestys on tosin jäänyt varsin vaatimattomaksi.
Tykkään myös harrastaa pientä vedonlyöntiä ja lyödä kanssaihmisen kanssa vetoa milloin mistäkin. Erikoisen mieluisaa se on silloin, kun kohtaat työpaikan kahvihuoneessa, raviradalla tai vaikka golfkentällä omasta asiastaan varman ihmisen, jonka kanssa olet eri mieltä.
Urheilun, politiikan ja vedonlyönnin harrastuneisuus on vuosien varrella johtanut siihen, että suurten urheilutapahtumien ja vaalien alla minulta kärtetään veikkauksen järjestämistä. Työpaikoilla on usein ollut kohtuullisen kokoinen joukko työkavereita, jotka haluavat mitata tietojaan ja taitojaan ”Rauhiksen kupongin” äärellä.
Kesäkuun puolivälissä on edessä jalkapallon MM-kisat, joka neljäs vuosi toistuva, yli kuukauden kestävä spektaakkeli. Kisat ovat otollinen kohde kerätä työyhteisön jalkapalloharrastajat pohtimaan joukkueiden paremmuutta.
Tällä kerralla kupongin synnyttäminen on kuitenkin ollut lähes ylipääsemättömän vaikeaa. Toimeen on vaikea ryhtyä, jos asian tuumailukaan ei kiinnosta.
Huippu-urheiluun on liittynyt valtapoliittisia pyrkimyksiä.
Syy ei ole minussa vaan huippu-urheilussa, ennen kaikkea isojen lajien suurtapahtumien järjestämisessä. Kisojen järjestämisestä on tullut vastenmielinen näytelmä, joka on alkanut viedä nautinnon itse urheilusta.
Tietyille maille huippu-urheilu tarjoaa mahdollisuuden kiillottaa ryvettynyttä julkisuuskuvaansa. Rahalla saa ja hevosella pääsee: isot kisat etenkin jalkapallossa tuntuvat menevän hämmästyttävän usein maille, joilla on paljon rahaa mutta kyseenalainen maine esimerkiksi ihmisoikeuksien suhteen.
Rahalla saa tarvittaessa myös upporikkaita huippu-urheilijoita potkimaan öljymiljardöörien jalkapallojoukkueisiin tai vaikka ikiomaan sarjaan. Eikä vain jalkapalloilijoita: helpon rahan perässä juoksevat monien muidenkin lajien urheilijat ilman isoja omantunnontuskia.
Politiikan ja rahan sotkeutuminen urheiluun ei ole uusia asia. Huippu-urheiluun on vuosikymmenten ajan liittynyt valtapoliittisia pyrkimyksiä ja tavoitteita. Sillä on hankittu ystäviä sekä työnnetty vihollisia ja väärintekijöitä syrjään tarpeen ja tilanteen mukaan.
Urheilu jos mikä on ollut myös kansallistunteen herättäjä silloin, kun sitä on kipeimmin tarvittu. Joskus se on ollut koko kansakunnan etu, toisinaan taas nationalismilla on pönkitetty diktaattorien kovaotteista vallankäyttöä. Urheilusta on siis moneksi.
Urheiluun kuuluu ja siihen liitetään rehti peli. Urheilukentillä se ehkä vielä näkyy, mutta ei enää kabineteissa. Korruptio kukoistaa, urheilusta on tullut politiikkaa ja politiikasta urheilua, jossa vastustajan kunnioitus alkaa olla sivuseikka.
Tavallisille ihmisille urheilu tarjoaa kuitenkin viihdettä ja ajankulua. Lienee siis syytä työntää synkät ajatukset syrjään ja järjestää työkavereille jännitystä MM-kisaveikkauksella.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö