”Kirjoitustaito on 5 000 vuotta vanha. Kauan se kesti.”
Tällaiseen lausahdukseen törmäsin jokin aika sitten jossakin sosiaalisen median kanavassa, olisikohan ollut paljon parjattu X. Tekstin kirjoittajaa en valitettavasti muista, reaktioni kyllä: se pysäytti.
Kirjoitustaito on tosiaan noin 5 000 vuoden ikäinen. Muinaiset sumerialaiset painoivat kirjoitustikulla nuolenpään muotoisia merkkejä hieman pehmeisiin savitauluihin, ja kun kirjoitusalusta oli kuiva, kirjoittajan viesti oli taulussa ja pysyi. Samoihin aikoihin muinaiset egyptiläiset loivat oman, hieroglyfeihin perustuvan kirjoitusjärjestelmänsä.
Vuosituhansia myöhemmin kirjoittajan ei enää tarvitse tarttua tikkuun, ei sulkakynään, ei edes naputella tietokoneen näppäimistöä. Anna työ koneelle, tekoäly hoitaa homman nopeasti ja ymmärretysti. Aineiston etsimiseenkään ei tarvitse omaa aikaa uhrata, koneäly tekee senkin puolestasi.
Valitettavan usein myös viestin toisessa päässä kone on korvannut ihmisen. Kirjoitamme koneiden avulla toisille koneille, ne lukevat tekstin muutamassa silmänräpäyksessä ja säilövät sen äärettömän suureen sanojen ja virkkeiden varastoon, josta teksti voi hyvässä lykyssä joskus seuloutua koneälyn uudelleen käytettäväksi. Kuulostaa itseään ruokkivalta kehältä.
Tekoäly on hyvä renki mutta huono isäntä.
Minua kylmää. Suomalaisten luku- ja kirjoitustaito on rapistunut eri syistä jo ennen tekoälyn äänetöntä marssia tekstintuottajien apajille. Tutkimusten mukaan osa työelämälähtöisten amis-uudistusten jalkoihin jääneistä nuorista on jo menetetty. Viekö tekoälyt loputkin, joudummeko heittämään kevyet mullat kirjoitustaidolle, kuten minulle tuntemattomaksi jäänyt X:n käyttäjä arvelee?
Tuskin sentään, mutta vaara on, että tekoälyn käytön väistämätön yleistyminen vähentää entisestään ihmisten tarvetta lukea ja kirjoittaa. Helppous houkuttaa, työelämän vaatimukset velvoittavat. Mihinkään turhalta tuntuvaan ei enää ole aikaa.
Tutkainta vastaan ei voi eikä kannata taistella. Tekoäly on tullut jäädäkseen, sen mukana kuolee ja syntyy työtehtäviä ja ammatteja, mutta ihmiset itse päättävät, pitävätkö he kiinni ikivanhoista ja tärkeistä taidoista, kuten omasta luku- ja kirjoitustaidostaan.
Minulle tekoäly on tulen tapaan hyvä renki, mutta huono isäntä. Se on esimerkiksi aineiston keräämisessä verraton apuri, mutta pidän visusti huolta siitä, että ajattelua ja tekstin kirjoittamista en luovuta koneelle.
Rakastan äidinkieltäni, se pitänyt minut leivän syrjässä kiinni pian 40 vuotta. Aion jatkaa hyväksi havaitulla tavalla hamaan loppuun saakka. Haluan kuulostaa ihmiseltä, omalta itseltäni, en koneelta.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
