Sanotaan, että jokaisella meistä on omat taistelumme. Ole kiltti toiselle, sillä koskaan ei voi tietää, millaisia kamppailuja toinen käy. Murheita ja elämän haasteita ei myöskään pidä verrata. Se, että kehitysmaissa nähdään nälkää, ei vie tai vähennä oikeuttasi surra omia, henkilökohtaisia asioitasi.
Näinhän se on, mutta. Viime päivinä olen miettinyt paljon Afganistania. Uskon, että monet kaltaiseni ovat havahtuneet vasta nyt siihen, mitä Afganistanissa tapahtuu ja mistä kaikesta Yhdysvaltojen vetäytymispäätöksessä on kyse. Kriisin räjähtäessä käsiin olen lukenut lehtijuttuja, blogeja ja somepostauksia.
Omia murheita ei pidä verrata, mutta silti olen verrannut ja todennut, että tässä on nyt tosi kyseessä. Se, että Taleban on valloittanut pääkaupunki Kabulin ja lähes koko maan, tarkoittaa kauheuksia – kovia, ihmishenkiä vaativia kauheuksia.
Kuvittele, että Suomessa syttyisi sota.
Taleban on ollut viimeksi vallassa vuosituhannen vaihteessa. Silloin naisilta vietiin kaikki oikeudet. Kaikki tarkoittaa tässä yhteydessä todellakin kaikkea. Naiset eivät saa työskennellä tai liikkua ilman sukulaismiehen seuraa, he eivät saa opiskella tai näyttäytyä ilman burkaa, sitä peittävintä kaapua. Länsimieliset tai länttä tukeneet ihmiset vangitaan, mahdollisesti teloitetaan julkisesti. Taleban vaatii afgaaneja tottelemaan tiukinta šarian, eli islamilaisen lain, tulkintaa.
Nyt ihmiset juoksevat kirjaimellisesti hädissään pakoon. He juoksevat pakoon Kabulista, he juoksevat lentokentällä, yrittävät koneen laskeutumistelineissä roikkuen päästä pois maasta. Jokainen lentokoneen nähnyt tietää, että koneen ulkopuolella roikkuminen johtaa lähes varmaan kuolemaan.
Maa on sellaisessa kaaostilassa, jota ei voi edes käsittää. Suomi evakuoi suomalaisia ja Suomen kanssa työskennelleitä afgaaneja. Maasta poispääsy afgaaneille on lähes mahdotonta. Kuvittele, että Suomessa syttyisi sota, joka uhkaisi sinun tai perheesi henkeä, etkä pääsisi pakoon. Silloin totisesti toivoisi, että muut maat eivät kääntäisi selkäänsä.
Nyt on tosi kyseessä. Euroopan ulkopuoliset tapahtumat voivat tuntua kaukaisilta, ja Afganistanin tapahtumia on vaikea käsittää. Se ei tarkoita, etteikö niistä pitäisi välittää. Omat murheet eivät katoa mihinkään, eikä niitä ole syytä väheksyä. On kuitenkin selvää, että omien murheiden varjolla emme voi sulkea silmiä maailman hirveyksiltä.
On tärkeää, että luemme, jaamme ja vaadimme uutisia Afganistanin tilanteesta. On tärkeää, että poliitikot heräävät tilanteeseen ja maailman päättäjät hakevat ratkaisuja. Afganistanista on tulossa diktatorinen hirmuvaltio, ja meidän tehtävämme on yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on. Niin monta ihmishenkeä kuin mahdollista.
Katri Manninen
Insinööriliiton johtava erityisasiantuntija
