Insinööri-lehti

YTN patistaa metsäteollisuutta riviin

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on huolestunut metsäteollisuuden nihkeästi etenevistä sopimusneuvotteluista. Neuvottelujärjestö edellyttää metsäteollisuuden työnantajaliitolta vastuullisuutta neuvottelujen viime metreille.

– Metsäteollisuuden osallistuminen työllisyys- ja kasvusopimukseen tuntuu olevan työnantajan puolelta varsin vastentahtoista. Jos ala ei ole mukana keskitetyssä ratkaisussa, työllisyys- ja kasvusopimuksen toteutuminen voi olla vaakalaudalla.Neuvottelujen takarajan lähestyessä myös metsäteollisuudessa on korkea aika tehdä vastuullisia päätöksiä, YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari sanoo.

Hän muistuttaa, että useilla muilla toimialoilla on viime päivinä saavutettu neuvottelutuloksia työllisyys- ja kasvusopimukseen pohjautuen. Porokari uskoo, että alan liittyminen yhteiseen rintamaan toisi omalta osaltaan vakautta pitkään myllerryksessä olleeseen toimialaan.

– YTN painottaa, että työllisyys- ja kasvusopimuksen sisältämän palkkaratkaisun toteutuminen on varmistettava myös niillä aloilla, joilla ei ole omaa työehtosopimusta. Tällaisia aloja on ylemmillä toimihenkilöillä useita, suurimpana kaupan ala.

– Vuonna 2011 solmitun raamisopimuksen ulkopuolelle jäi yhteensä noin 70 000 yksityisen sektorin ylempää toimihenkilöä. Tuolloin työnantajilla ei ollut halukkuutta ulottaa raamisopimuksen ehtoja ja yleiskorotuksia koskemaan kaikkia henkilöstöryhmiä, myös heitä, joilla ei ole omaa työehtosopimusta, toteaa YTN:n varapuheenjohtaja Lotta Savinko.

– Sama ei saa toistua tällä kierroksella. Edellytämme, että työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaiset korotukset maksetaan kaikilla toimialoilla kaikille henkilöstöryhmille. Palkansaajat ovat tulleet tilanteessa vastaan monelta osin. Nyt on työnantajien paikka näyttää, että vastuuta kannetaan myös niillä aloilla, joilla ei ole omia työehtosopimuksia, hän jatkaa.