Insinööriliiton puheenjohtajan Pertti Porokarin mielestä hallituksen kaavailemat muutokset työttömyysturvaan voivat joissain tapauksissa johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin.
–Ei työttömyys hoidu työttömiä kurittamalla ja heidän taloudellista asemaansa heikentämällä. Paras lääke ja kestävä tapa lisätä työpaikkoja ja taloudellista toimeliaisuutta on kannustaa verotuksen keinoin yrityksiä investoimaan ja panostamaan tuotekehittelyyn, Porokari sanoi tänään Kajaanissa.
Hallitus julkaisi maanantaina omat keinonsa työttömyyden nujertamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi. Porokarin mukaan hallituksen linja kannustinloukkujen purkamiseen näyttää olevan velvoittaa työttömät töihin keinoja kaihtamatta.
Jatkossa työttömällä ei ole mahdollisuutta kieltäytyä ottamasta kokoaikatyötä vastaan, vaikka tarjottu palkka vähennettynä työn vastaanottamisesta aiheutuvista kuluista jää maksettua työttömyysetuutta pienemmäksi.
Tämä yhdistettynä ammattisuojan poistamiseen ja velvollisuutta käyttää omaa autoa työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolelle voi Porokarin mukaan johtaa suoranaisiin kohtuuttomuuksiin. Hän huomautti, että etenkin harvaan asutuilla seuduilla palkaksi voi jatkossa jäädä vain työn ilo, jos sitäkään.
–Työn vastaanottamisvelvollisuuteen ujutettu kolmen tunnin enimmäisraja tarkoittaa, että vuodessa voit joutua ajamaan omalla autolla työn perässä jopa 40 000 kilometriä. Jos palkka on huono eikä työ vastaan alkuunkaan koulutusta, vaatimus tuntuu epäoikeudenmukaiselta, Porokari totesi.