Insinööri-lehti työelämä

Työterveyslaitos arvioi etätyöloikan pysyväksi

Koronaviruspandemia pakotti ihmiset etätöihin. Työterveyslaitos uskoo, että etätyöt pysyvät yleisinä, vaikka arki palaa normaaliksi.

– Koronakriisin vaikutukset työskentelyyn, työllisyyteen, terveyteen ja hyvinvointiin jäävät nähtäväksi. Niistä tarvitaan tutkimusta. Koronaviruspandemia on aiheuttanut Suomessa ja Euroopassa niin radikaalin etätyöloikan, että etätyön voidaan ennakoida yleistyvän ja jatkuvan vielä pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Virpi Ruohomäki.

Työterveyslaitoksen kokoaman artikkelin perusteella etätöiden määrä kasvoi yli 70 prosenttia normaalista keväällä jo ennen hallituksen julistusta poikkeustoimista. Uudenmaan eristys aiheutti maakunnassa 656 prosentin harppauksen etätöissä. Kun ravintoloita ja julkisia tiloja suljettiin, kasvu normaaliin verrattuna ylsi jo 687 prosenttiin.

Luvut perustuvat Nepton-yhtiön tekemään vertailuun. Data on kerätty lähes 400 yrityksen ja 50 000 työntekijän todellisista sähköisistä työaikakirjauksista.

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yli miljoona suomalaista on siirtynyt etätöihin koronavirustilanteen vuoksi. Puolet vastaajista haluaa ja myös pystyy jatkamaan etätyöskentelyä kokonaan tai osittain myös vastaisuudessa. Kielteisimmin etätöihin suhtautuvat nuorimmat vastaajat.

Etätyö on ollut Suomessa yleistä jo ennen koronakriisiä. Eniten etätöitä tehdään pääkaupunkiseudulla toimihenkilö- ja esimiesammateissa sekä valtion, kuntien ja järjestöjen palveluksessa. Etätöissä on paljon myös freelancereita, itsensätyöllistäjiä ja pienyrittäjiä.

Euroopan työ- ja elinolojen kehittämissäätiö Eurofoundin tutkimuksessa koronavirustilanne ajoi suomalaisista 59 prosenttia etätöihin. Suomi on EU-maiden kärjessä etätyön tekemisessä. Data on kerätty huhtikuussa 27 Euroopan maasta. Kyselyyn vastasi reilu tuhat suomalaista.

Kuva: Volodymyr Zakharov /Mostphotos