Kauppakamarien jäsenyrityksille tekemään kyselyyn vastanneista yli 71 prosenttia kertoi työhön liittyvän automatkustaminen vähenevän joko merkittävästi tai jonkin verran. Työajon lisääntymiseen ei uskonut juuri kukaan.
Syynä on etätyön lisääntyminen ja digitalisaation yhä suurempi hyödyntäminen. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 76 prosenttia uskoi etätyön lisääntyvän ja 71 prosenttia digitalisaation vauhdittuvan koronan jälkeisessä työelämässä.
Yrityksistä 84 prosenttia uskoo henkilöstömääränsä kasvavan tai pysyvän ennallaan seuraavan kahden kuukauden aikana. Kasvuun uskovien osuus on noussut keväästä.
Kysely tehtiin 14. syyskuuta, ja siihen vastasi noin 2 000 kauppakamarien jäsenyritystä. Yksinyrittäjiä vastaajista oli 6,5 prosenttia eli suurin osa oli työnantajayrityksiä.
Kuva: Esa Lähteenmäki /Mostphotos