Insinööri-lehti

Työkyvyttömyys ja työttömyys alentavat elämänlaatua

Suomalaisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat pysyneet hyvänä kuluneen kymmenen vuoden aikana. Kansainvälisesti verrattuna sosioekonomiset terveys- ja hyvinvointierot ovat edelleen suuret. Erityisesti työkyvyttömyys ja työttömyys alentavat elämänlaatua, todetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemässä Suomalaisten hyvinvointi 2014 -raportissa.

Raportin mukaan tuloerojen ja suhteellisen köyhyyden yli vuosikymmenen kestänyt kasvu on pysähtynyt. Pitkään jatkunut taantuma ei kuitenkaan ole heijastunut kotitalouksien toimeentulo-ongelmien kasvuna. Taantuma ei näytä heijastuneen myöskään lapsiperheiden työllisyyteen tai toimeentuloon, mutta työn ja perheen yhteensovittamisesta on tullut yhä vaativampaa.

Hyvinvointivaltion kannatus on Suomessa edelleen vankka. Yhä useampi katsoo, että kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut jo liian suureksi. Suurin osa suomalaisista pitää julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja toimivina, mutta niiden saatavuutta halutaan parantaa. Yksityisten palvelujen kannatus on pudonnut kymmenen vuoden takaisesta selvästi.

THL selvitti suomalaisten asenteita, hyvinvointipalvelujen käyttöä ja koettua hyvinvointia. Selvitystä varten haastateltiin puhelimitse lähes 6 000 aikuista, eli 18-79 -vuotiasta suomalaista. Tämän lisäksi lähes 400 yli 80-vuotiasta suomalaista käytiin haastattelemassa kotona ja tietoja kerättiin myös rekistereistä.