Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kolmasosa palkansaajista ansaitsi työaikaan liittyviä palkanlisiä viime vuonna. Yleisimpiä työaikalisät olivat prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä. Asiantuntija- ja toimistotöissä työaikalisiä maksettiin harvemmin. Työaikalisiin sisältyvät vuoro-, ilta-, yö-, lauantai- ja sunnuntaikorvaukset.
Palkansaajien kokonaisansioiden keskiarvo oli 19,4 euroa tunnissa viime vuonna 2014. Kokonaisansiot sisältävät säännöllisen työajan palkan lisäksi kaikki palkanlisät, ylityöansiot ja luontoisedut, mutta eivät kertaluontoisesti maksettavia palkaneriä, kuten tulospalkkioita.
Työaikalisien osuus kokonaistuntiansioista oli kaikilla palkansaajilla keskimäärin 3,6 prosenttia. Lisiä ansainneilla palkansaajilla työaikalisät muodostivat 10,8 prosenttia kokonaisansioista.
Työaikalisät muodostivat tuntuvan osan prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden sekä muiden työntekijöiden kokonaisansioista. Asiantuntija-ammateissa työaikalisillä oli pienempi merkitys, mutta niillä asiantuntijoilla jotka työaikalisiä saivat, ne muodostivat keskimäärin 12 prosenttia kokonaisansioista.
Työaikalisät eivät ole osa palkkausta useissa erityisasiantuntija-ammateissa kuten asianajajilla, rahoitusalan ammattilaisilla, arkkitehdeillä tai tutkijoilla.
Tilastointiajanjaksolla ylityöt muodostivat melko pienen osan koko palkansaajajoukon kokonaisansioista, keskimäärin 1,2 prosenttia. Palkansaajista 17 prosenttia sai ylityökorvauksia. Heillä ylityöansiot muodostivat kokonaisansiosta 6,9 prosenttia.
Kokonaistuntiansiot on määritelty kuukausipalkkaisille palkansaajille jakamalla palkansaajan kuukausiansiot kuukausitasolle korotetulla säännöllisellä viikkotyöajalla sekä maksetuilla ylityötunneilla. Tuntipalkkaisilla työntekijöillä kokonaistuntiansiot perustuvat tehtyihin tunteihin ja niiltä maksettuihin ansioihin.