Insinööri-lehti

TP vaatii hallitusta lopettamaan työntekijöiden kyykyttämisen

Teollisuuden palkansaajat TP ry:n hallitus tuomitsee jyrkästi Sipilän hallituksen kaavailut irtisanomisten helpottamisesta alle 20 hengen yrityksissä.

Sipilän hallitus jää historiaan useista työelämää kurjistavista toimenpiteistään. 2015 pakkolakiesityksillä ja työttömyysturvan leikkauksilla alkanut työntekijöiden aseman polkeminen ja heikentäminen on jatkunut läpi hallituskauden. Hallituksen päätökset ovat poikkeuksetta olleet työnantajia suosivia ja työntekijöitä kurittavia. Edes perustuslain vastaisuudet eivät ole aina estäneet hallitusta viemästä esityksiään eteenpäin.

TP vaatii hallitusta luopumaan viimeisestä esityksestään, joka lisää työntekijöiden eriarvoisuutta ja jättää pienten yritysten työntekijät työnantajien mielivallan alle. TP muistuttaa, että esitys irtisanomisten helpottamisesta alle 20 hengen yrityksissä ei edes hallituksen omien selvitysten mukaan lisää merkittävästi työllistymistä. Pahimmillaan esitys saattaa jopa vaikeuttaa pienten yritysten osaavan työvoiman saantia.

Jatkuvien työelämän heikennysten sijaan TP kehottaa hallitusta tekemään budjettiriihessä päätöksiä innovaatiovetoisen kasvun vahvistamiseksi. Ilman vahvoja satsauksia uusien teknologioiden käyttöönottoon ja innovaatiotoimintaan emme kansakuntana pärjää globaalissa kilpailussa. Julkinen rahoitus tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan on saatava pysyvästi kasvu-uralle.