Jos koronaviruspandemia hellittää vuoden loppuun mennessä ja maailmantalouden hyvä vire jatkuu, Suomen talous kehittyy Palkansaajien tutkimuslaitoksen arviossa kovaa vauhtia.
Tänä vuonna talous kasvaa 3,0, ensi vuonna 3,5 ja vuonna 2020 vielä 1,8 prosenttia. Kasvuvauhti on kiihtynyt edellisestä ennusteesta.
Kasvun kiihtyminen perustuu ennen kaikkea yksityiseen kulutukseen. Viennin ja tuonnin kehityson ollut alkuvuodesta vaisua. Tilauskantojen kasvu viittaa kuitenkin siihen, että vienti alkaa vetää vahvasti.
Samalla työllisyys kohenee nopeasti. Hallituksen 75 prosentin työllisyystavoite saavutetaan vuonna 2023, tosin ensisijaisesti muista syistä kuin hallituksen työllisyystoimien johdosta.
Suomen työmarkkinoiden dynamiikka on tutkimuslaitoksen mukaan mainettaan parempi, ja työmarkkinoiden uudistamisessa on syytä edetä vähitellen ja Suomessa toteutettavia huolellisesti suunniteltuja kokeiluja hyödyntäen.
Kuva: Ryhor Bruyeu /Mostphotos